Tulopäivä
Lähdettiin 8:30 aikoihin ajelemaan kohti Kuusamoa. Edessä olisi 10 tunnin ja 790 kilometrin verran yhteistä matkustamista.
Meille automatkailu on aina ollut mukava ja leppoisa matkustustapa.
Matka taittui “mun jalat ei kanna” -teemalla, kun mietittiin mitä pitkää molempien jalat jaksaa kulkea pitkin metsäpolkuja ja mäkiä.
Johanna koosti matkalla soittolistaa erilaisista Kuusamoon, reissailuun ja väsyneisiin jalkoihin liittyvistä biiseistä. Välillä arvuuteltiin toisiltamme, että missä kohtaa rinkasta löytyy mikäkin tavara. Aika hyvin oltiin kartalla omista kantolaitteistamme.
Perillä Scandic Rukatunturi -hotellilla oltiin 18:30 maissa. Huone 353 avaimet käteen ja huonetta etsimään monien ovien ja käytävien takaa, jostain suksivarastojen lähettyviltä. Iltapalaksi salaattia ja suolaista. Sitten vielä jalkojen vetreyttämistä iltakävelyllä mäkimontussa ja laskettelurinteillä.
Illalla katsottiin loppuvaiheet lätkämatsista ja Suomi vei Latvian 3-2. Pelin ohessa rinkkojen läpikäynnit ja löytyi kassista vielä puulaatikko, jossa oli Johannalle hääpäivälahjaksi ikioma käsintehty vuolupuukko.
Kaiverrukset tietysti reissuteeman mukaisesti 20 vuotta ja sikana :=)
1. päivä
Herätys klo 07:00, aamupala ja puurot naamaan. Sitten taksille 8:30 ja kohti Oulangan luontokeskusta. 60 € maksu 30 km oli ihan kohtuullinen. Lähtö Oulangan luontokeskukselta klo 10.00.
Tomin rinkan remmi hajosi heti lähdössä, onneksi kätevä isäntä Tomi oli varannut nippusiteitä mukaan ja rinkka saatiin niillä kuntoon. Johannan rinkkaa säädettiin myös, sillä se painoi yläselkää.
Lopulta päästiin matkaan ja ihailtiin upeita Oulankajoen maisemia ja säädettiin Johannan rinkkaa aina välillä. Kiutaköngäällä pysähdyttiin kunnolla ihailemaan kosken kuohuja ja kuvaamaan. Sää oli aurinkoinen ja sopivan viileä, n. 11 astetta.
Heikkisennivalla ihailtiin upeita vyörytörmämaisemia. Polun viereltä löytyi syöty poro, josta oli vain selkäranka ja kaviot jäljellä. Asialla oli luultavasti ollut jokin petoeläin tai astetta nälkäisempi retkeilijä.
Ensimmäinen ruokatauko pidettiin Ansakämpällä maistuvalla ja tulisella tikka masala -valmispussiruualla. Täällä tavattiin myös 4 nuorta espoolaista, joiden kanssa juteltiin ja neuvottiin vesipaikkaa. Ansakämpän jälkeen puronotkosta otettiin ensimmäiset vesitankkaukset. Sen jälkeen saavuttiin ihanalle Kulmakkopurolle, jossa kuvattiin tukkien uitossa aikanaan jumiin jääneitä tukkeja ja taukoiltiin hetken. Kulmakkopuron jälkeen maisemat vaihtuivat metsäisiksi ja ensimmäinen vaativa nousukin tuli eteen. Johannan rinkan olkaimet alkoivat painaa kipeästi olkapäitä, joten laitettiin pieni pyyhe olkaimien alle pehmikkeeksi. Pyyhe näytti ruokalapulta tai oksurätiltä, mutta ei haitannut.
Saavuimme Kulmakkojärvellä sijaitsevaan Jussinkämppään n. klo 18.00 illalla. Siinä jäikin hyvin aikaa rauhassa kasata teltta ja tehdä ensimmäinen iltapalaruoka. Teltalle löytyi ihana rauhallinen paikka, aivan järven tuntumasta. Tosin Johannalla oli kiire päästä ennen ruokaa jo virkistäytymään järveen. Vesi oli sairaan kylmää, mutta ei haitannut, muutakuin Tomia, joka ei uskaltautunut järveen vaan meni edellä tekemään ruokaa.
Iltapalaksi söimme pastabolognesea soijarouheella tortillan täytteenä. Ja voi pojat, että ruoka maistuikin hyvältä! Päälle tietysti kuksalliset kaakaota.
Loppuilta fiilisteltiin ilta-aurinkoa, parin Vana Tallinnan tomusv:n kera 🙂
Järvivedestä otettiin vielä juomavedet ja niihin laitettiin puhdistustabletit yöksi muhimaan.
Ensimmäisen päivän kilometrejä kertyi 15.
Yö meni molemmilla pyöriessä. Telttapaikkakin oli vähän viettävä ja Johanna liukui pitkin makuualustaa. Kätevänä emäntänä Johanna teki lakanan makuupussin sisäpussista, johon loppui luistelut ja alkoi unikin tulla.
2. päivä
Herättiin kahdeksan aikoihin ja yhdeksältä oltiin aamupuuroa keittelemässä. Kamojen kasaus ja matka jatkui klo 10.30. Makuualustasta sai leikattua Johannalle hyvät pehmikkeet olkapääsuojaksi. Retkeilijän yksi tärkein ominaisuus on selkeästi luovuus ja ongelmanratkaisukyky.
Jussinkämpältä lähdettiin kulkemaan mutkittelevia juurakkoisia metsäpolkuja. Matkaopaskirja neuvoi poikkeamaan reitiltä ja bongaamaan upean Saaripuron 20-metrisen putouksen, joka jää oppaan mukaan melkein kaikilta Karhunkierroksen kävijöiltä näkemättä. Fiilistelimme pitkään putouksella ja otettiin kuvia. Sitten rinkat taas selkään ja sitten alkoikin laskeutuminen kohti Kitkajoen laaksoa. Dexal teki järviveden jotenkin mudan makuiseksi, mikä alkoi ällöttää Johannaa aika pahasti ja urheilujuomat lensivät mättääseen.
Pähkänän laavulla joen rannassa pidettiin pitkä ruokatauko ja Johanna harjoitteli retkikeittimen käyttöä varovaisesti. Seuraava taukopaikka olisi viiden kilometrin päässä Harrisuvannon laavulla.
Viiden kilometrin matka joen vartta on haastava. Kivikkoinen polku kulki välillä aivan joen vieressä ja askeleet piti valita tarkkaan ettei suistunut jokeen. Tomilla jalka luisti kerran ja mies olikin heti kyljellään, onneksi ei kuitenkaan joessa. Jokirannasta noustiin välillä ylös rantatörmälle, josta avautui upeat maisemat joelle. Pähkänäkalliolle ei päästy, sillä muuttohaukan pesintä oli rauhoitettu.
Harrisuon laavulla pidettiin kahvitauko meetwurstileipineen. Sitten matka jatkui riippusiltaa pitkin pienen karhunkierroksen maisemiin.
Matkalla Tomin reisiä alkoi hiertää, mutta rasvailu onneksi auttoi. Lopulta pääsimme upeisiin koskimaisemiin Silastuvalle aivan Jyrävän rannalle. Olimme myöhään klo 21.00 aikoihin telttapaikkaa etsimässä. Parhaat paikat oli jo viety, mutta löysimme hienon, vaikka vähän kostean telttapaikan aivan joen vierestä läheltä Jyrävää. Silastuvalle oli pieni matka, johon siirryimme iltapalan tekoon. Samat täytetyt tortillat meksikonpatasoijarouhe täytteillä maistuivat taas hyvälle. Johanna kävi vielä myöhään pulahtamassa joessa ja Tomikin kävi huljuttamassa kalleuksiaan.
Joesta otettiin raikasta vettä juomarakkoihin valmiiksi. Kello oli jo paljon klo 23.00, kun vihdoin päästiin nukkumaan. Vaihdettiin makuupussejakin, sillä Johannalle tuli kylmä, kun merinovillat oli vaihtunut Vana Tallinna -pikkupulloon.
Tämän päivän kilometrisaldo oli myös 15.
Lämpötila päivällä oli sopivan viileä n. 14 astetta ja aurinkoinen sää.
3. päivä – Hääpäivä
Aamu oli lämmin ja teltan aukosta oli kiva ihailla Jyrävää. Kosteus oli päässyt teltan sisälle, mutta mikään ei kastunut onneksi pahasti.
Päälle laitettiin 20-v t-paidat ja aamupala tehtiin omalla keittimellä joen vieressä ja veden kiehumista odotellessa tehtiin vetreyttävä aamujumppa. Jalat tuntuivat silti heti aamusta väsyneiltä ja askel raskaalta, kun lopulta klo 11.00 päästiin jatkamaan matkaa. Seuraavat tunnit eivät tarjoneet kummoisia maisemia, perusmetsää ja suota. Puurosuon laavulla levähdettiin hetki. Matka jatkui melko tylsää talousmetsää pitkin paikoin soratietäkin kohti Porontimajokea. Siellä oli turhan paljon porukkaa, mutta mahduttiin pöytään keittelemään vettä pussiruokiin. Hääpäivän kunniaksi pantiin parasta pöytään eli kunnon lihapataa pussissa. Johannalla oli rakkoja jaloissa, joita piti paikkailla ennen matkan jatkumista.
Maisemat alkoivat muuttua mukavammiksi, kun alettiin nousta Vattuvaaralle kivikkoista polkua pitkin. Vattuvaaralta näkyi jo Konttainen, hyvin kaukana tosin. Oltiin jo aika poikki, kävely ei tänään tuntunut oikein hyvältä, joten päätettiin jäädä Ison Kuikkalammen laavulle yöksi. Sinne saavuimme n. 18.00. Kuikkalampi oli kaunis suojärvi, johon pääsi vilvoittelemaan. Päivä oli ollut kuuma. Ilta vietettiin laavulla ja tarpista tehtiin näkösuoja. Teimme mikseripataa, tortillat olivat valitettavasti loppuneet, mutta jälkkäriletut nutellalla maistuivat erityisen hyviltä. Seurustelimme mukavan nuoren parin sekä muutaman muun retkeilijän kanssa. Illalla keittelimme vielä isot satsit lampivettä seuraavan päivän juomavesiksi.
Unille päästiin n. 22.30. Ensimmäiset hyttyset häiritsivät onneksi vain vähän yöllä. Matkalla huutaneet käki ja järripeippo aloittivat raakkumisensa aamuyöllä, johon Johanna heräsi. Laavulla oli mukava nukkua ja yö oli lämmin. Päivän kilometrit 11,6.
4. päivä
Ärsyttävän aamuvirkut retkeilijät herättivät kolisteluillaan jo 6.30. Tämä oli kuitenkin hyvä, sillä mekin aloimme ajoissa aamupuuron keittoon. Laavusija oli nopeasti purettu ja päätimme lähteä kohti Konttaista, jossa olisi meidän retkemme mahdollinen päätepiste. Johannan häälahjapuukko oli pudonnut rinkasta jostain kumman syystä, mutta onneksi Tomi bongasi sen penkin jalan päältä. Muuten olisi kyllä tullut suuri suru. Oli vaikea kuvitella, että jaksaisimme yhtenä päivänä tarpoa monien vaarojen jyrkät nousut ja laskut. Emme asettaneet siis mitään odotuksia, vaan lähdimme iloisin ja hyvin fiiliksin viimeiseen patikointipäivään. Kumpuvaara tarjosi jo upeat näkymät tunturimaisemiin ja sen jälkeen noustiin vielä Mossorinvaaralle, joka sitten lopulta saapuukin Konttaisen juurelle. Ennen nousua Konttaiseen pidettiin kunnon breikki.
Onneksi opaskirja neuvoi hyvän puron Sinipyrstön pyrähdys -reitin varrelta, jossa päästiin täyttämään juomarakot täyteen raikasta purovettä. Saimme kuukkelin seuraksi, joka oli niin kiinnostunut eväistämme, että tuli oikein kädestä nappaamaan palan pähkinäpatukkaa. Tästä piristyneinä jatkoimme takaisin Karhunkierroksen reitille ja alkoi nouseminen kohti Valtavaaraa.
Kun ensimmäinen nousu oli taivallettu, erehdyttiin luulemaan, että nyt ollaan jo laella. Sitten valkeni, että nousuja ja laskuja tulisi olemaan koko 4 km:n matka Valtavaaran laella. Katsoimme viisaammaksi pitää ruokatauko jo ensimmäisellä Suolammen laavulla, joka olikin viehättävä paikka. Ruoaksi pussiruuat ja jälkkäriksi suklaamoussea. Juttelimme parin kundin kanssa, jotka ritarillisesti antoivat keitetyn vetensä janosta nääntyneille nuorille ensikertalaisille naisvaeltajille. Pidimme pitkän tauon. Meillä oli vielä raikasta lähdevettä rakot täynnä, joten juomavettä ei meidän tarvinnut keitellä.
Matka jatkui uusin voimin kohti Valtavaaran päivätupaa. Nousut olivat kivikkoisia, mutta maisemat upeita. Tuvalle päästyämme fiilistelimme upeita maisemia pitkään. Tänne oli Johanna Paulan kanssa hiihtänyt talvipakkasella umpijäässä ja nyt valkoiset maisemat näyttivät täysin erilaisilta ja lämpöäkin riitti. Rukatunturikin näkyi jo kaukaisuudessa.
Valitsimme reitin mukaisen jyrkän laskun Valtavaaralta alaspäin. Siinä pitikin keskittyä katsomaan mihin astuu. Apuna oli onneksi köysiä kivikkoisiin ja juurakkoisiin laskuihin. Matkalla oli sekä luonnon kiviportaita että puisia portaita. Myös sauvoista oli taas kerran iso apu. Nilkat ja polvet alkoivat huutaa jo hoosiannaa, mutta vielä olisi monta nousua edessä.
Sitä kuvitteli, että vaikeimmat osuudet olisivat jo takanapäin, mutta vielä mitä. Nousu Rukatunturille laskettelurinteiden reunaa pitkin oli paikoin niin jyrkkää, että pelotti katsoa sivulle. Piti vain keskittyä tiukkaan etukenoasentoon, ettei jalka liukkaalla soralla lipsahtaisi. Tasapainon menetys olisi myös aiheuttanut melkoisen kierimispudotuksen. Varmasti tähän vaikutti myös jalkojen paha väsymys ja turvotus. Kaiken kuitenkin palkitsi tieto, että kohta olisimme maalissa.
Lähtöä edeltävänä iltana olimme hiljaa mielissämme haaveilleet tulevamme Karhunkierroksen maaliportin alta. Ja niin me sitten tehtiinkin.
Melkoinen voittajafiilis oli molemmilla. Siinä piti tietenkin ottaa selfiet ja taitella sauvat rinkkoihin. Eihän hotellin terassille nyt sauvojen kanssa sopinut kinkata niin kuin vanhat ihmiset. Kylmä huurteinen olut ja kunnon kannu jäävettä tuntui taivaalliselta.
Me tehtiin se! 52 km Oulangan luontokeskukselta. Iso kipinä jäi kiertää vielä joskus koko Karhunkierros 82 km. Eikä se enää tunnu niin kaukaiselta, kokemusta karttui ja päivävauhdin kun pitää sopivana, meistä on vielä vaikka kuinka pitkiin UKK-vaelluksiin. Kunhan muistaa pitää salvat ja rakkolaastarit käden ulottuvilla.