Torstai – Lähtöpäivä

Lähdettiin innokkaina jo ennen klo 18 ajelemaan kohti Pasilaa. Helposti ja nopeasti sujui auton lastaus junaan. Sitten kulutettiin aikaa Triplassa ja käytiin katsomassa downunder mestat, surffipaikka ja beachvolley kenttä. Hienot oli paikat, vaikka ei ollutkaan ketään surffailemassa. Haettiin vähän evästä kaupasta ja suunnattiin laiturille 6. Juna lähti klo 20.36. Punkat oli hyvät uusissa makuuvaunuissa. Tietysti lähtöjuomatkin piti ottaa ravintolavaunussa ja kohta naureskeltiin, että 3h sitten oltiin jo lähdetty reissuun Riksusta ja nyt oltiin taas Riihimäen aseman kohdilla.

Ravintolavaunuun tuli myös vanha mies Martti, joka istui lähipöytään ja alkoi juttelemaan. Johanna oli katsellut jo aiemmin kumarassa liikkuvan, tutisevan miehen tuloa ja todennut Tomille, ettei ketään kannata tuomita etukäteen pelkän ulkonäön perusteella, kun ei tiedä taustasta. Mies alkoi jutella, ettei halunnut häiritä, mutta alkoi kuitenkin vuolaasti kertomaan olleensa Meilahdessa aivohalvauksen takia, johon lääkärin mukaan olisi voinut kuolla. Nyt on sitten monet lääkkeet käytössä, joiden ottamiseen tuli ravintolavaunusta kahvia hakemaankin. Hän kysyi Johannan nimeä, jonka jälkeen puhuttelikin koko ajan etunimellä ja toivotti mm. hyvää matkaa Johanna!
2. päivä
Yö meni Johannalla huonosti, n. 3h unta ja pientä torkkumista aamulla. Tomi sen sijaan nukkui hyvin. Aamupuuro ravintolavaunussa pakastemustikoilla oli oikein maistuva. Johannalla alkoi suolistovaiva heti reissun alkajaisiksi vihoittelemaan, joten puuroaamiainen oli hyvä vatsalle.
Kolarin autojuna-asemalla oli Martti heti vastassa ja toivotteli ihmisjoukosta kovasti hyvää jatkoa JohannalleJ Siinä oli sitten Johannan lupaama sosiaalinen kontakti vieraisiin ihmisiin tällä reissulla.
Kun päästiin autoon ja liikkeelle, ensimmäinen pitstop jouduttiin tekemään heti kolarin apteekkiin ja K-markettiin matkajuomaa hankkimaan. Vessassakin ehti käymään pari kertaa, kunnes viimein auton nokka suunnattiin kohti E8 tietä ja Kilpisjärveä. Vastaan tuli välittömästi varoituskyltti poroista, suuri kolaririski- tekstillä ja oltiin tosiaan vielä Kolarissa. Kolari Kolarissa ei kuulostanut kivalta, eikä varoitus ollut turhaa- kohta yksinäinen poro jolkotteli kurvissa meidän kaistalle, mutta Tomi tarkkana kuskina kerkesi hyvin väistämään.
Kilpisjärventie oli röykkyistä ja pomppuista, mutta viereinen Tornionjoki oli kyllä kaunista katseltavaa. Aina silloin, kun se pusikoiden takaa näkyi. Karesuvannon nesteellä poikettiin kahvilla ja pehmiksillä ja Johanna osti muumipussukan, koska ainahan jotain pientä on pakko saada. Matkalla pysähdyttiin Muotkatakassa, maanteiden korkeimmassa kohdassa (565m). Täältä löytyi myös Suomen sodan 1941-1945 muistomerkki. Paikasta oli ammuttu huhtikuussa 1945 viimeiset tykinlaukaukset. Ihmettely jäi lyhyeksi, sillä järkyttävä määrä hyttysiä iski kimppuun.

Sitten alkoi upea Saana tunturi siintämään edessä, kun lähdettiin ajamaan Kilpisjärveä myötäillen tietä eteenpäin. Seuraava pysähdys olikin jo Kilpisjärvellä Saanan juurella Kilpisravintolassa. Porukkaa ei ollut paljon, mutta silti oli yli tunnin odotus. Se odotus käytettiin kauppareissulla ja maisemia kuvaillen. Burgerit oli ihan ok ja pitkän breikin jälkeen jatkettiin taas matkaa.
Seuraavaksi poikettiin Rovijoen putouksella, johon oli lyhyt kävelymatka. Alas asti ei huonoilla kengillä uskallettu, niin jyrkkä ja kivinen oli polku, varsinkin kun Johannalla lipesi sileällä kivellä jalka alta- onneksi käsi oli tukevasti kaiteessa. Hienot ja jylhät oli maisemat ja putous oli komea.

Sitten ohitettiin Kilpisjärven tulli ja kohta valtakunnanraja. Suunnattiin kohti Lyngenfjordin Skibotnia, jonka keinuun Johanna uskaltautui. Jälleen kerran oli upeat maisemat. Jotka kohta tulisivat jäämään kakkosiksi seuraaville…

Yykeänperää lähestyttäessä alkoi näkyä lähempää upeita lumihuippuja ja turkoosina hohtavaa jäätikköä, joka oli kuin sininen jättimäinen malja vuorten välissä. Myös vuorten sisään louhittujen tunneleihin sukeltaminen alkoi. E6 tie seuraili Lyngenin vuonoa ja maisemat oli upeat: vuonomaisemaa ja vesiputouksia. Johanna suunnitteli etukäteen vähän Gorsabrun pikku patikointia, mutta se olisi vienyt liikaa aikaa. Poikkesimmekin Birtavarressa etsimään Vuoksajohkan vesiputousta.
Muita ihmisiä ei näkynyt. Paikka oli mahtava, kuin yhtäkkiä olisi sukeltanut upeaan kosteikkoon kasveineen ja putouksen mahtava jylinä voimistui lähestyessämme. Ja mikä parasta-ei hyttysen hyttystä. Retkeilyvaatteet oli jääneet autoon, kun pingoimme innoissaan farkuissa putouksen alle. Näky oli vaikuttava. Siellä oli pakko viettää aikaa, kuvaten, ihmetellen ja Johanna pesi muutaman kimmeltävän liuskekivenkin kotiin mukaan. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Joka puolella näkyi kuivuneita vesiputouksen uomia muillakin rinteillä. Voi vain kuvitella, miltä siellä keväällä näyttää, kun sulamisvedet virtaavat vuolaana.
Jatkoimme kohti majoitusta Olderdaleniin, jossa jäätikkövuoret roikkuivat mahtavina silmien edessä kuin jättimäiset jääkulhot. Johanna oli valinnut hieman huolimattomasti majoituksen maisemakuvien perusteella. Jännitys tiivistyi majoitusta etsiessä, sillä satama-alue oli kuin 80- luvulle jämähtänyt autiokylä. Bensis nukkui kuin ruususen unta, jokaisella tankkauspaikalla oli vielä vanha autonromu. Keltainen rivari, joka osoittautui majapaikaksi, oli kamalista rakennuksista paras.
Suomalainen yksinmatkustava nainenkin uskaltautui majoitukseen sisään, vaikka tarroitettu puolalaisauto pihassa ei herättänytkään luottamusta. Budjettimajoitus ei ollut sisältä kummoinen, mutta sentään siisti. Petivaatteet oli puhtaat, mutta kummallinen makea haju vaivasi hieman. Syötiin iltapala satamassa, pienessä tihkusateessa jäätikkövuoret silmien edessä. Maisemat oli kyllä luvatun kaltaiset ja myös täydellinen sijainti, ihan autolautan vieressä, piristi mieliä kummasti. Seuraavana aamuna olisi helppo ajaa autolauttaan ja vuonon yli. Upea päivä.
3. päivä
Herätys klo 8.00. Aamupalaleipää ja jogurttia naamaan ja hieman tuli kiirekin, jotta ehdittiin 10.05 lautalle Olderdalenista Lyngseidetille Yykeänmuotkalle.

Lauttamatkalla oli upeat maisemat jäätikkövuorille. Tuulinen matka kesti n. 40min.
Sitten lähdettiin ajelemaan n. 40km matka kohti Blåvatnetin vaelluspolun parkkipaikkaa. Tie oli välillä melko pomppuinen, mutta upeat oli maisemat. Ihmeteltiin parkissa, kun mikään tapa maksaa ei onnistunut. Samaa pohti toisetkin suomalaiset ja todettiin porukalla, että jääköön sitten maksamatta. Saatiin lämmin ja osin aurinkoinen sää.

Alkumatka oli tasaista soraa hienojen tunturikoivujen lomassa. Sitten pohja muuttui hake/kivibaanaksi ja loiva nousu alkoi. Virtaava joki pauhasi vieressä ja sitten seurasi piiiitkä kivirakkabaana ja Lenangsbreenin jäätikkövuori siinsi horisontissa. Näkymä toi mieleen matkan Mordoriin, vain Sauronia ei näkynyt. Kivikossa eteneminen tuntui hitaalta, kun piti jatkuvasti katsoa, mihin astui.

Koska Blåvatnet sijaitsi ympäröivien vuorten pohjalla, sitä ei näkynyt ennen kuin oltiin ihan lähellä. Lähempänä jäätikköjärveä kivet muuttuivat isoiksi lohkareiksi, jopa jättimäisiksi, joiden yli piti kiivetä päästäkseen eteenpäin, kuin myös laskeutua lohkareiden päällä alas rantaan. Johannaa meinasi välillä hirvittää oman tasapainon kanssa, mutta palkinto- upea turkoosina hohtava järvi kannusti kulkemaan perille. Saatiin vastaantulevilta neuvo mennä hieman pidemmälle rantaa, jos halusi uimaan ja tietenkin haluttiin, ainakin Johanna. Paikassa oli mukavasti porukkaa, mutta löydettiin meille rauhallinen leiripaikka sivummalta.


Johannan piti tietysti päästä heti uimaan, sillä tätä oli odotettu hartaasti. Veteen oli hieman hankala liuskekiviltä päästä, mutta ranta syveni onneksi nopeasti. Vesi oli avantokylmää ja varpaita alkoi paleltaa, kun piti kuviakin räpsiä- ja monta. Tomi tyytyi kastamaan varpaat. Kova tuuli alkoi äkisti ja kamat meinasi lennellä. Tomi sai tulet jetboiliin ja syötiin maittavat summit- ateriat. Henkeäsalpaavan upea maisema oli retkeläisillä. Ja vesi- miten se olikaan niin turkoosia, näky oli lähes epätodellinen. Mutta turkoosin väristä oli jäätikkökin, kun tarkemmin katsoi. Sulamisveteen kulkeutuu mineraaleja, jotka värjäävät veden turkoosiksi.
Menomatka Blåvatnetille kesti 1h 38 min (4,2km) , mutta takaisin tultiin ajassa1h 10min. Osattiin kiertää pahimmat kohdat matalampaa joen vierustaa pomppimalla kiviltä toisille, kun kivien alla kohisi virtaava vesi. Hieno kokemus oli sekin. Johannan piti saada jo tulomatkalla valkoinen kivi puron varrelta kotiin viemisiksi. Kivihulluus on paha tauti! Käynti Blåvattnetilla oli kaikinpuolinen onnistunut ja niin huikea, kuin oli odottanutkin.
Lähdettiin köröttelemään samaa tietä takaisin ja odottelemaan Tromsaan vievää lauttaa Svensbyhyn. Siinä syötiin eväsleivät ja somasta pikku Zapffe Cafeesta ostettiin hyvät kahvit mukaan ja Tomille kanelimuffini.

Lauttamatka Breivikeidetille kesti vain n.20min ja maisemat olivat taas ällistyttävän upeat.
Lautalta oli tunnin matka Tromssaan, johon ajeltiin 91 ja E8 teitä. Perillä majoituksessa oltiin iltaseiskalta. Ta seminarbakken city studio oli tyylikäs huoneisto ja vain 80€/yö. Lähdettiin kävellen keskustaan, johon oli noussut paljon uusia ravintoloita ja hotelleja sitten Tomin viime käynnin. Löydettiin kiva ruokapaikka Skirri, jossa syötiin kalliit poroburgerit. Mutta ne kruunasi hienon päivän. Käppäiltiin vielä kauniita puutaloja ja keskustan vilkasta iltaelämää katsellen Joker- kaupan kautta majoitukseen.
Tästä eteenpäin ei ollutkaan yhtään majoitusta varattuna, vaan kaikki oli auki. Ei haluttu lentoa, eikä kiirettä, eikä oltu varmoja oliko Senjalle yksi läpikulkupäivä riittävä, mutta pitkän jahkailun jälkeen päätettiin silti mennä.
4. päivä
Johanna nukkui taas vaan 3h, oli vissiin Blåvatnett liian jännä kokemus.
Klo 10.00 lähdettiin aamupalan jälkeen Brensholmeniin Senjaan vievälle lautalle. Oltiin tuntia ennen lautan lähtöä paikan päällä. Jonossa oli silti jo yli 30 autoa ennen meitä, ja tiedossa oli, että lautta vetää vaan 30 autoa. Seuraava lautta olisi lähtenyt vasta 5h päästä, joten todettiin että turhaa ottaa riskiä ja kuluttaa päivää lauttajonossa. Päätettiin siis jättää Senja väliin tällä kertaa ja käytiin sommaroyn saarella pyörähtämässä. Saari oli kaunis, vehreä ja rauhallinen hiekkarantoineen.
Lähdettiin suosiolla ajamaan etelämpää pomppuista rantareittiä pitkin kohti Lofoottien alkua. Upeita maisemia ja lumihuippuisia vuoria näkyi taas matkalla. Poikettiin matkalla Hella nimisessä kauniissa paikassa, jossa oli kesäaikaan vohvelikahvila ja ilmeisesti ensimmäisessä kesätyössä olevat nuoret meitä palveli. Vuonolle oli kalliolta hyvät näkymät ja bongattiin mm. Ms Langsundin kalastusalus. Seuraavaksi pysähdyimme Bjerkvikiin, joka oli kauniilla paikalla Ofotvuonon kärjessä. Diesel oli siellä 30 snt kalliimpaa kuin muualla, mutta silti samanhintaista kuin suomessa n 2€/l. Myös majoitusten hinnat alkoivat selkeästi nousta, kun Lofootit lähestyi.
Parkissa vuonon rannassa tutkaitiin seuraavaa majoitusta ja päätimme ottaa airbnb majoituksen paikasta Tjeldoya Slott, vain 63€/yö, ja aamupalakin kuului hintaan. Yllätys oli, että kaupat ei olleet sunnuntaina lainkaan auki. Onneksi suomesta ostetut pastapussit oli mukana, joten hätä ei ollut suuri.
Majoitus oli kauniilla saarella. Ramsundbruan sillalta sai upeita kuvia turkoosinsinisestä vuonosta, lampaitakin oli taas aivan tien vieressä. Majoituksemme oli aikoinaan ollut jonkinlainen kunnantalo. Väkiluku oli ollut aikoinaan 1500, nykyisin 250, sillä väen vanhetessa ja kuollessa, seuraavat sukupolvet ovat muuttaneet muualle ja pitävät taloja lähinnä kesäasuntoinaan. Paikka oli iso, jonkinlainen kotimajoituksen ja hostelli/budjettimajoituksen risteymä.

Hienosti laitettuja huoneita ja yleisiä tiloja. Tosin vähän yhteisiä vessoja ja suihkuja majoittujiin nähden. Kiva oli päästä saunaan, josta oli ikkunasta näkymä vuorille. Lauteet oli tosin tehty rimoista ja siten hyvin heppoiset. Saunassa ei myöskään ollut lattiakaivoa, vaan kiukaan alla oleva saapaskuramatto hoiti veden keräyksen. Vähän jännittäviä ratkaisuja näkyi muuallakin. Käytiin myös ulkoporealtaassa uhmaten omaa hyvää hygieniaa. Vierailijoille ei ollut mitään ohjeita ennakkoon peseytymisestä, eikä muitakaan hygieniasääntöjä. Kylpyhuonekin näytti lähinnä kotikäyttöön tarkoitetulta, jossa suihku oli pienessä poreammeessa lasitetussa kopissa ja kylpyhuoneen matto oli läpimärkä.

Aurinko paistoi ihanasti, joten moiset epäkohdat unohtui helposti. Yhteiskeittiössä kokattiin pastat ja kuivalihat, jotka nautittiin terassilla. Yhteiskeittiössä oli majoittujille varattu pieni, sotkuinen hylly, kun loput oli tarkoitettu isäntäväelle. Talosta löytyi myös aivan upea baarihuone, jossa ei ehditty istua, kun käytiin iltakävelyllä. Tomilla teki orastava migreeni tuloaan väsyneenä ajamisen ja vähäisen juomisen seurauksena. Toiveissa oli, että kunnon unet auttaisi asiaan. Seuraavana päivänä kun ei ollut kiire lauttaan eikä mihinkään.
Tämän päivän oikea harmi oli se, kun Tomi huomasi aamulla, että oli ottanut puolet liian vähän verenohennuslääkkeitään mukaan. Norjassa kun ei saa sähköisellä reseptillä ostettua lääkkeitä. Tomi päätti ottaa puhelun hoitavalle lääkärilleen seuraavana päivänä.
Tälle päivälle ajokilsoja tuli n. 340 yht. N 5,5 h.
5. päivä
Maanantai aamu alkoi huonoilla uutisilla Johannan ystävästä, joka oli saanut aivoverenvuodon ja oli Taysissa hoidossa. Aamu meni Johannalta asiaa itkiessä ja Tomi haki aamupalaa huoneeseen, sillä turvonnein silmin oli ikävä lähteä yhteisiin tiloihin.
Myöhemmin istuttiin talon yhteiseen olohuoneeseen etsimään seuraavaa majoitusta ja päätettiin, että seuraavassa majoituksessa oltaisiin pari yötä, sillä jatkuva paikan vaihto alkoi jo hieman rassata. Kallis, mutta hyvä majoitus Statles Rorbu – og Konferanssesentet12, löytyi Mortsundista.
Lähdettiin siis kohti upeaa Lofooteille johtavaa Tjelsund brun siltaa, josta jatkoimme vuonon reunaa kulkevaa E10 tietä. Koska tuleva majoitus oli kallis 200e/yö, päätettiin tehdä ruuat itse ja säästää. Svolvarin Kiwi kaupasta tehtiin isot ruokaostokset. Katkaravut oli halpoja, samoin kala. joten päätettiin tehdä katkarapu-tomaatti-kerma- korianterikastike pastalle ja toiseksi päiväksi varattiin ainekset turskaburgereihin. Matkalla poikettiin vielä Kabelvågin kauniissa pikkukylässä.
Sitten alkoi Lofooteille tyypilliset upeat vihreät vuoristomaisemat, jotka omaleimaisuudellaan vetivät vertoja myös Lyngenin lumihuipuille. Oli siltoja, vuonoja, vuoria, tunneleita ja nämä maisemat toistui yhä uudestaan. Koska sää oli pilvinen, vuonojen vihreä väri ei harmiksemme näkynyt niin selvästi, mutta heti perään ilakoimme siitä, että olimme saaneet niin poutaisen reissun. Kaikki reissullemme osuneet pienet sateet osuivat niihin hetkiin, kun olimme autossa.
Majoitus oli upealla paikalla Norjan meren rannalla, osittain veden päällä. Ihmettelimme terassilla pientä piikkistä palasta, näytti olevan osa merisiiliä. Sitten Tomi bongasi laiturilta meduusat. Pian huomattiin, että omalta parvekkeeltakin näkyi melkoinen luontodokkari. Ensin pieniä valkoisia ristimeduusoja, sitten jättikokoinen pitkät suortuvat omaava möhkäle, joka osoittautui maailman suurimmaksi meduusalajilsi, hiusmeduusaksi. Nähtiin myös pienempiä uskomattoman kauniita, oransseja ja violetteja meduusoja, jotka oli kuin kukkia. Ihmeteltiin näitä varmaan tunti putkeen, eikä ruokaakaan olisi malttanut laittaa. Tästä näkymästä oli hieman lohtua ja mieleen tuli, että miten samaan aikaan voi maailmassa tapahtua jotain niin surullista ja toisaalta nähdä jotain niin pysäyttävän kaunista ja ihmeellistä luonnonnäytelmää.
Ilalla piti vielä päättää, millainen huippu valloitettaisiin seuraavana päivänä. Vaihtoehtoja oli useita, mutta mihinkään kansainvaellukseen ei oikein huvittanut lähteä, joten valitsimme kohteeksi Offersoykammenin (400m) mukavan matkan päästä.
6. päivä
Patikointipäivän sää oli pilvinen, mutta pilvet eivät olleet liian alhaalla.
Matkalla poikkesimme Leknesiin hakemaan evästä ja samalla Tomi soitti paikalliseen lääkäripalveluun. Ensin neuvottiin menemään päivystykseen, mutta lopulta lääkärikäynti paikallisessa terveyskeskuksesa Leknesissä olisi järkevin. Koska lähdimme patikoimaan tänään, lääkeasioiden hoitamiseen valikoitui seuraava päivä. Lähdettyämme reitille, reitinjohtaja Tomi valitsi omasta mielestään oikean reitin, joka lähti jyrkästi nousemaan alarinnettä ylös. Tomi meni rohkeasti, mutta Johannalla meni sisu kaulaan, kun piti jo käyttää käsiäkin kiipeilyyn ja jalka luisti liukkaalla sammaleella. Lopulta Tomi joutui kiskomaan sauvan avulla panikoivan retkeilijän liikkeelle pahasta paikasta. Hetki siinä meni itseä keräillessä ja marmattaessa siitä, kuka jatkossa päättää, mistä kuljetaan.
Alkumatka oli helppoa polkua, jota jonkinlainen kuntta reunusti molemmin puolin. Kasvejakin piti matkalla tutkia ja tunnistaa lajeja google lensin avulla. Myöhemmin reitti muuttui kivikkoiseksi ja paikoin oli jyrkkiäkin nousuja. Sauvoista oli kyllä suuri apu ja tuki. Huipulla tuuli melkoisesti ja pudotus oli todella jyrkkä. Panoraamamaisemat olivat huikeat, näkyi vuorijonoja ja Norjanmerta. Löydettiin suojaisampi kohta ”reunalta”, jossa istuskeltiin rennosti pehmeällä mättäällä ja nautittiin eväät. Toki otettiin myös seitsemänsataa selfietä😊

Paluumatka sujui leppoisasti ja loppumatka tultiin ”oikeaa” reittiä, eikä jyrkkää rinnettä.
Huiputuksen jälkeen päätettiin katsoa vielä joku kiva paikka ja lähdettiin suositulle Rambergstrandalle syömään Leknesistä ostettuja eväitä. Rannalta löydettiin isolta kiveltä mukava retkipaikka, mutta seuraan liimautui yksinäinen, verissäpäin oleva lokki, joka ei meinannut millään uskoa, ettei eväät olleet sille. Kauheesti ei kehdannut elikkoa heitelläkään millään, ettei ihmiset luulisi meidän kivittäneen lokkia veriseksi. Kylmäsavulohibagelit katosi siis äkkiä suuhun. Vaikka ei ollutkaan uintisää, oli rantakaunis ja meren pauhu oli upeaa kuultavaa.
Rannalle nähtiin myös meduusan jäännökset ja tottakai sitä piti tökkiä. Selvää hyytelöä oli. Eli nimi jellyfish on todellakin osuva tälle oliolle. Sitten olikin aika lähteä paluumatkalle takaisin majoitukseen. Lofooteilla välimatkat ovat periaatteessa lyhyitä, mutta mutkittelevat tiet ja muut tiellä liikkujat hidastavat matkaa niin, että 40km matka takaisin majoitukseen vei n. 50 minuuttia.
Tänä iltana ei meduusoja näkynyt juuri lainkaan. Liekö johtuneen siitä, että edellisenä iltana suuri määrä oli mennyt johonkin rakenteiden alle suojaan. Meri oli ehkä kutsunut taas ja suojapaikka oli ehkä löytynyt jostain muualta. Meillä oli käynyt siis melkoinen munkki edellisenä iltana. Valmiista turskapihveistä tuli loistavat kalaburgerit. Seuraavana aamuna matka jatkuisikin kohti Lofoottien kärkeä, Ååta.
7. päivä
Aamulla piti tietysti ottaa majoituksesta vielä kuvia, niin hieno oli paikan miljöö. Sitten suunnattiinkin kohti Leknesin terveyskeskusta. Yllättävän lyhyen odotusajan jälkeen, Tomi pääsi lääkärille, joka oli tentannut kovasti, mutta ollut myös hyvin ystävällinen ja ymmärtäväinen. Alakerran apteekista saatiin vielä näppärästi lääkkeet mukaan.
Matkalla kohti Å ta olisi ollut vaikka kuinka monta täydellistä kuvauspaikkaa, mutta useimmat niistä olivat jo kiimaliitereillä tukittu. Hamnoyssä oli kaunis paikka ja vaikka pilvet olivatkin alhaalla, maisemat olivat silti upeat ja utuiset vuorenhuiput olivat satumaiset. Kun ohitimme Reinen, joka kuhisi patikoimaan lähteviä turisteja, oltiin onnellisia, ettei päätetty lähteä sille reitille. Kiviportaiden kapuaminen huipulle jonossa ei olisi tuntunut kovin mielekkäältä. Joskus on viisasta välttää niitä suosituimpia asioita, Reinebringenin huipulle kapuaminen Lofooteilla kun on yksi sellainen.
Å:ssa tie päättyi. Itse Å oli viehettävä pikkukulä. Onneksi oltiin melko ajoissa liikenteessä, sillä parkkipaikkoja oli melko vähän. Päätettiin kiivetä korkealle kallioille eväitä nauttimaan. Kovasti yritettiin kuumentaa eilen valmiiksi tehdyt hampurilaissämpylät, mutta foliovuuat alkoikin käryämään. Mustiksihan ne hampit vähän menivät, mutta kyllä toiset turskaburgerit salaatteineen silti maistui hyvältä. Sääkin oli aurinkoinen ensimmäistä kertaa koko reissulla.

Toki vielä kaffeetkin keitettiin ennen kuin kavuttiin alas. Käytiin vielä parkkipaikan vieressä olevassa turistikaupassa ennen kuin lähdettiin ajelemaan takaisinpäin. Kävimme vielä Lofoten kaupassa Rambergilla, jossa oli aivan poskettomat hinnat. Lopulta päädyttiin taas Kiwiin Svolvarille ostaan muutama juoma ja käytiin myös sport outletissa, josta Tomi osti ohuen välipuseron ja johanna T- paidan. Matkalla Johannaa alkoi kismittään jostain kaupasta ostamatta jäänyt kuksa. Se oli nätti, kyljessä luki Lofoten ja hintakin olisi ollut vain 8€. Ongelma oli, ettei kummallakaan ollut enää mitään hajua, mikä tuo kyseinen kauppa olisi ollut. Kaikenlaisia kauppoja kun oli jo matkan varrelle osunut.
Koska tarkoitus oli tällä reissulla kokeilla myös telttailua, Johanna valitsi matkalla paikaksi Hessestrandenin. Sitä oli kehuttu kivaksi, pieneksi rannaksi, jossa ei olisi liikaa porukkaa. Matkalla soitettiin molemmille pojille kajaripuhelut, sillä silmiä alkoi kummasti painamaan.
Paikan päällä saatiin auto hyvin tien viereen parkkiin ja kamat raahattua rannalle. Vähän korkeammalta löydettiinkin tasainen ja rauhallinen telttapaikka, josta oli maksulliseen vessaankin vain lyhyt matka. Laitettiin siis leiri pystyyn ja tehtiin vielä iltamyöhään maittavat summit-pussiruuat.

Keskiyön aurinko oli upea ja miten osuikin niin täydellinen sää telttailuyölle. Ihana aaltojen pauhu siivitti molemmat nopeasti uneen. Herättiin monta kertaa, mutta ihme ja kumma Johannakin sai nukuttua. Kuuden jälkeen alkoi kevyesti sadella, mutta se olikin ollut jo etukäteen tiedossa.

8. päivä
Kaakaot oli vesisateessa hyvä keitellä teltan upsidin suojassa ja teltan sisällä syötiin leivät ja lämmenneet jogurtit. Sitten laitettiin reippaasti kamat kasaan ja liikenteessä oltiin taas klo 10.30.
Edelleen kuksa kaiversi Johannan mieltä, joten päätettiin palata Svolvariin etsimään samanlaista. Ei löytynyt kuksaa, mutta muuta kyllä. Tomille softshell takki ja vähän tuliaisia ja matkaevästä. Kaupoissa pyöriessä todettiin, että Kiwi oli paras kauppaketju, Rema 1000 taas huono. Europrix oli kuin Rusta ja sieltä Johanna löysikin alesta kivan salaattikulhon ja sammakkopatsaan puutarhaan. Alkosta ostettiin myös minipullo akvatiittia maisteluun. Johannalla kun oli apukuskin paikalla aikaa etsiä kaikkia
must do-juttuja Norjasta. Reissulla tuli käytyä myös joker ja ekstra ketjun kaupoissa.
Sitten alkoi puuduttava ajaminen vesisateessa kohti Narvikia. Molempia väsytti pirusti, mutta keksittiin pelata sanapelejä esim. ihmiseen kuuluvia asioita ja sanan viimeisestä kirjaimesta piti keksiä taas uusi sana. Hyvin toimiva peli ja aivot pysyi virkeänä!
Budjetti majoitus hotelli Narvikissa oli ihan kelvollinen. Oltiin jo viideltä kohteessa, mikä oli tämän reissun ennätys. Sitten käveltiin keskustaan syömään Milanoon. Kalaravintola olisi myös houkuttanut, mutta ei jaksettu jäädä jonottamaan pöytää. Tomi söi pihvin ja Johanna rapupastan. Molemmat oli hyviä. Ja pullo punkkua myös. Tämä oli vähän niin kuin loman loppuillallinen.
Majoitukseen mennessä yritettiin Kiwistä ostaa olutta kahdeksan jälkeen, mutta ystävällinen kassapoika pudisteli päätään, sillä Norjassa alkoholin myynti päättyy jo kasilta. Mikä pettymys! Kassalla norjalainen partasuumies alkoi juttelemaan, kuinka hän on käynyt suomessa ja oli ihastunut suoriin teihin ja hiekkarantoihin. Oli huvittavaa ajatella, että meille tylsän flätit maisemat oli oikeasti jollekin kiehtovia. Mutta niinhän se on, että kaikkeen tottuu ja jos päivästä toiseen katselet samoja vuoristomaisemia, kaipaa myös avaruutta.
9. päivä
Johanna nukkui loman parhaimmat unet Narvikin hotellin budget roomissa. Aamupala hotellin puolella oli hyvä ja monipuolinen, mutta puuroa ei ollut tarjolla.
Johannaa jäi niin pahasti kaivelemaan kauppaan jäänyt lofoottikuksa, joten mentiin vielä Narvikin matkamuistokauppaan, josta lähti matkaan ylihintainen kuksa, johon oli kaiverrettu surkeasti narvik. Kuksan kyljessä oli hirvi, mikä symboloi jotenkin tyhmyyttä ja sopi siis molemmille hyvin. Tyhmyyttä, kun ei harkitse valintojaan esim. reittivalinnoissa tai ostoksia tehdessä. Autossa huomattiin, että kuksa haisi homeelta ja oli kaiken lisäksi Suomessa tehty😅Suunnattiin vielä sport outlettiin, jossa käytiin myös svolvarissa. Nyt mukaan tarttui toinen retkituoli 42€ Johannalle, sekä uudet, mutta halvat 25€/kpl makuualustat, joita sieltä mentiin katsomaankin. Nykyiset on kuin liukumäet ja littanat, vaikka hintavat olivatkin joskus.
4.5 h ajomatka Kolariin sujui väsymättä ja kivuttomasti. Kiirunassa pidettiin vessastoppi ja sen jälkeen maisemat muuttui suomen kaltaisiksi. Tietyö hidasti loppumatkaa, mutta silti oltiin ajoissa autoa lastaamassa. Poroja näkyi muutama yksittäinen matkalla. Sade osui tietty juuri sillä hetkellä, kun Johanna odotteli ulkona, eikä ollut sateenvarjoja. No auto saatiin sentään ykköspaikalle. Tomi kantoi matkajääkaappia asemalle kävellessä sylissä, kun lidlin mallissa kuori meinasi irrota koko ajan. Päästiin nostalgisesti vanhaan vaunuun, joka oli koettu kerran Levin reissulla, kun pojat oli pieniä. Siellä sitten syötiin päivän ainut ruoka- sydämen mallisia kalapihveja creme fraicheen dipattuna. Mausteet unohtui tietenkin autoon. Matkalla maisteltiin myös norjalaista erikoisuutta, ruskeaa juustoa. Suussa sulavaa, todella täyteläistä, mutta makeahkoa juustoa.

Ilta kului sitten romanttisesti virvokkeita nauttien ja höpötellen. Vanhan vaunun vessat oli järkyttäviä, mutta kyllä senkin kesti. Ja ai niin, oltiin omatoimisia ja nostettiin keskisänky ylös, jotta pystyi alapunkalla kumartumatta istumaan. Tomilla oli onneksi monitoimityökalu mukana, jolla sai sängyn taas avattua alas. Sängyn kyljessä kun luki, ettei sänkyä saa turvallisuussyistä nostaa- oho, taas rikottiin sääntöjä.
10. päivä
Uni maistui ihmeen hyvin, vaikka ikkuna olikin kiinni ja hytissä kuuma. Ei menty edes ravintolavaunuun puurolle, vaan tehtiin loput eväsleivät norjasta ostetun ilmakuivatun kinkun ja ruskean juuston kanssa. Pieni kurkunpätkäkin tuli käytettyä loppuun. Klo 9.00 aikoihin viiletettiin taas riksun aseman ohi ja 10.30 oltiin autojuna-asemalla Pasilassa.
Hieman haikea oli tunnelma. Tutulla kolmostiellä muisteltiin Norjan erikoisuuksia, kuten outoa tapaa pitää vilkkua päällä sekä liikenneympyrään tullessa että poistuessa. Karavaanarit ei reissulla tykytyksiä aiheuttanut, mutta yksi henkilöauto ajoi useita kymmeniä kilometrejä edellämme keskellä tietä niin, että vastaantulijat joutuivat sitä väistämään reunaviivalle. Liekö kuskia jännittänyt reunassa ajaminen mutkaisilla ja kapeilla teillä vai oliko hajataitto vaan harvinaisen paha. Reinen nurkilla oli myös jännittävä, äkkijarrutuksia tekevät autoilija, joka ilmeisesti keskittyi enemmän maisemiin kuin ajamiseen. Pyöräilijöitä piti myös usein väistellä, kun tiet olivat niin kapeita. Ei olisi ollut kiva pyöräillä niillä teillä.
Kotiin kun päästiin, kesti aikansa saada kaikki kamat purettua terassille. Pyykkäystä tulisi riittämään. Norja oli ensikertalaiselle huikea kokemus ja Tomillakin oli nyt ollut paremmat säät, kun vuoden 2021 moporeissulla. Etukäteenhän oltiin jännitetty suurta sateen uhkaa ja mukana oli kaikki mahdollinen sadevarustus, jotka jäivät tällä reissulla suurelta osin käyttämättä. Senjan suunta olisi joskus vielä kiva nähdä, mutta seuraava yhteinen Norjan kohde tulee ehdottomasti olemaan etelä- Norja, josta onkin jo mapsiin merkattu suosikkikohteita valmiiksi.
Kilometrejä autoon tuli 2300, kiitos yöjunan, sillä suomen läpi ajaminen olisi lisännyt kilometrejä vaivaisella 1800 kilometrillä.