Majoitus
Rua Sabino de Sousa 109, Lisboa, Lisboa 900-086, Portugali
Pe 3.2. – lähtöpäivä
Lähdettiin aamulla ajoissa kentälle, silla mikäs reissuun lähdössä ois parempaa, kuin kentällä fiilistely. Molemmilta lähti isot laukut ruumaan, jotta myös Lissabonista kotiin palaavan pojan tavarat mahtuisivat kaikki mukaan. 4kk Lissabonissa kun oli ehtinyt kerryttää pojan vaatevarastoa kummasti.
Olipas kiva päästä lentämään suomalaisin siivillä, kun tahan mennessa Johanna oli lentänyt vain ulkomaisilla lentoyhtiöillä ja ilmainen mustikkamehu koneessa tekikin vaikutuksen. Tuli isänmaallinen olo.
Lento oli aikataulussa ja teimme Rasmuksen kanssa treffit kentällä. Siinä meni tovi, kun etsittiin toisiamme. Saattoi äitiä vähän herkistää, kun näki pojan pitkästä aikaa. Otimme taksin airbnb majoitukseen, joka sijaitsi Alamedan metron liepeillä. Ensi vaikutelma alueesta oli aika slummi. Rapussa haisi pahalle, vähän kuin jauhemaksapihville. Onneksi (vielä) ei olla liikuntarajoitteisia, sillä ylös asuntoon oli pitkät ja kapeat portaat, jonne laukutkin piti raahata. Suuri yllätys oli se, että kämppä oli kuin jääkaappi.
Portugalissa ei pahemmin eristeitä käytetä, mikä tekee talviaikaa asunnoista kylmiä ja kesallà kuumia. Tästä oli Rasmus ennakkoon varoitellut. Sängyissä oli peiton lisäksi lakana ja villahuopa. Muuten kämppä vaikutti toimivalta ja ikkunasta nakyi somasti paikallista elämää; naapurinrouvan hoitamassa viherkasvejaan ulkona ja pyykkien epätoivoista kuivatusta.
Talviaikaan Lissabonissa on erittäin kosteaa, mistä syystä myös rakennukset homehtuvat helposti. Niinkuin oli tilanne Rasmuksenkin solukämpässä. Lahdimme tietysti heti kaupungille ja kävimme muutamalla turistikadulla ja meren rannan aukiolla ihmettelemässä. Turistialueilta järkevää ravintolaa ei ole helppo löytää, mutta lopulta päädyimme Oportas ravintolaan, jossa puhelias tarjoilija sai sisäänheitettyään meidät maistamaan meribassia, joka tarjoiltin kokonaisena grillattuna pöytään. Rasmus otti tuttua ja turvallista kanaa ja ranuja. Kala maksoi 50€ kahdelta, mutta mehukas, vaalea ja maukas kala korvasi ehkä kalliilta tuntuvan hinnan.
Suuntasimme vielä Alfaman vanhaan kaupunginosaan, jossa oli upeita näköalapaikkoja. Lissabon on rakennettu kukkuloiden päälle, joten korkeuserot ovat suuret. Aika moista äheltämistä oli ruuan jälkeen kiivetä korkealle, kun Rasmus taas harppoi pitkin jaloin vaivattomasti eteenpäin.
Ei ollut siis viivaa, jossa anniskelualue päättyy, kuten suomenmaassa:)
Koska aikaero suomeen oli -2h alkoi kymmeneltä jo luomet painaan, joten lähdimme takaisin kämpille.
2. päivä
Yöllä tuli kylmä, vaikka patteri olikin täysillä sängyn vieressä. Johannalla oli lisäksi vielä yksi lisäpeitto, mutta ei sekään auttanut. Aamupalan jälkeen päätettiin lähteä käymään junalla Cascaissa, jossa tiedettiin olevan hieno Boca do Infernon näköalapaikka.
Juna oli menomatkalla ihan täynnä ja jouduimme seisomaan koko 50 min. matkan. Ikkunoista näkyi hienoja merimaisemia ja saa oli upean aurinkoinen ja lämminkin n.17 astetta. Asemalta otimme taksin kohteeseen. Maisemat Pohjois-Atlantille oli upeat ja kuvattavaa riitti.
Istuimme Boca do Infernon kahvilassa ulkona nauttimassa vahan suolapalaa ja lähdimme rantaa pitkin kävellen takaisin Cascain keskustaan. Keskustassa sattui olemaan juoksukilpailut, joita jäätiin hetkeksi katselemaan. Jardin dos Frangos ravintolassa kävimme nauttimassa talon grillattua kanaa ranskalaisilla. Sitten junalla takaisin Lissaboniin, onneksi talla kertaa päästin oikein istumaankin.
Lauantai illan kunniaksi päätettiin lähteä katsastamaan Lissabonin iltaelämää. Ensin kävelimme taas mahat täynnä Alfaman Miradouro de santa Luzian näköalapaikalle, josta sai myös virvokkeita.
Siinä istuskeltuamme, lähdimme laskeutumaan alaspäin kohti Bairron bilekatuja, jotka olivat täynnä väkeä. Rasmus vei meidät Paginas Tantas jazzbaarin, jota ei olisi sitä tietämättä edes huomannut. Ilmaista livejazzia, ihana tunnelma ja sisustus sai meidät viihtymään paikassa pitkään.
Kävimme vielä katsastamassa ikäihmisillekin sopivan Cave Rock barin, jonka peilihuoneessa istuskeltiin taas tovi.
3. päivä
Koska eilinen meni pitkäksi, meillä oli tänään hidas aamu.
Lähdettiin aamupalan jälkeen katsomaan Rassen asuinalue, joka oli kieltämättä hieman slummimainen. Talon päätykulma ylhäältä oli tumma, ihmekös tuo, että huonekin oli homeessa.
Asuinalue oli lähellä lentokenttää Encarnacaon metropysäkin lähellä. Kävimme Rasmuksen lähikaupassa Continentessa ja siirryimme metrolla Orienteen, jossa oli valtava Vasco da Gaman ostoskeskus. Ilmisvilinä oli melkoinen ja pari kertaa piti huokaista, jotta sai ostosmoodin päälle.
Muutamia vaatteita lähti mukaan, hinnat tosin ei juuri halvempia kuin suomessakaan. Ravintolakerroksen tungos ei houkutellut, joten onneksi löysimme Pizza Hutin ravintolan, jonne pääsi sisään omaan rauhaan. Ihmispaljous alkoi riittämään jo Tomille, joten lähdimme kävelemään kohti Cabo Ruivoa ja satama-aluetta. Siellä ihailtiin auringonlaskua ja upeaa pastellinväristä taivaanrantaa köysiradalta käsin.
Kävelimme vielä Rasmuksen työpaikan TP:n toimiston kautta kohti Chelasin metroasemaa, josta lähdimme kohti Baixaa. Tarkoitus oli hypätä jostain historiallisen ratikan Carrera 28 kyytin. Lopulta onnistuimme ja liputkin sai kätevästi kuljettajalta. Reittiin emme etukäteen juuri perehtyneet ja päädyimme Martim Moniziin, jonka juuri olimme ohittaneet metrolla.
Johannalle ei niin pieni ajelu riittänyt, joten jäimme odottamaan uutta ratikkaa, johon saimmekin oikein paraatipaikat. Avonaisesta ikkunasta oli kätevä kuvata matkaa, mutta kapealla kujalla Johanna tajusi viime hetkellä vetää puhelimen sisälle ennen kuin talon kulma olisi vienyt sen mennessään. Sen verran kapeita ovat Lissabonin kujat. Illalla vielä suunniteltiin seuraavan päivän reissua Sintraan Penan palatsiin.
Lepo tulikin jo tarpeen, kun Tomin jalat oli mukavasti rakoilla, askeleita kun kertyi tänäänkin n. 20 000.
4. päivä
Ajoissa ylös, sillä palatsin lipuissa oli etukäteen määritelty tuloaika. Eli metrolla Rossion juna-asemalle, jossa menikin tovi lipunmyyntiä etsiessä. Tällä kertaa päästiin junassa oikein istumaan.
Itse Sintra on pieni idyllinen ja historiallinen kylä kukkuloiden juurella. Juna-asemalla oli monenlaista kyydintarjoajaa, tuktukeista takseihin, mutta päädyimme palatsin sivustolla suositeltuun 434 bussiin.
Muut kuskit huutelivat, että bussimatka tulisi olemaan vaarallinen. Aika vauhtia bussi ajoikin serpentiniteita, onneksi kuitenkin tie oli yksisuuntainen. Kukkuloilla on muitakin palatseja ja mm. maurien linnoitus, mutta meille riitti Penan palatsi. Voi vain kuvitella, mikä tungos mahtaa olla turistiaikaan, kun nytkin väkeä tuntui riittävän. Palatsi oli vaatimattomasti heidän kesämökkinsä.
Bussia odotellessa naureskeltiin epätoivoista tuttuk kuskia, joka yritti saada kyytiläisiä vedoten luotettavaan kyytin. Kun kurvista sitten tuli täysiä toinen tuktuk-kuski, joka heilui mennessään ja kone paukahteli pahaenteisesti, valahti kuskin naama ja alkoi taas vakuuttelu, etta hanen kyydissään ei noin tapahtuisi. Menimme kuitenkin kiltisti bussilla takaisin Sintran kylään, josta otimme uberin kohti Allegron ostaria.
Se olikin ihana ja rauhallisempi ostari, jossa oli kivoja liikkeitä. Kauppakestävyys on kuitenkin kaikilla heikko, mutta jotain sieltäkin jäi matkaan, Tomille lenkkarit ja Johannalle muutama paita. Päädyimme yllätys yllätys taas Pizza Huttiin syömään. Seikkailu julkisilla ei enää iltasella kiinnostanut, joten otimme boltin kyydin suoraan majoitukseen.
5. päivä
Tänään olisi tiedossa aamiaisbrunssi, Rassen työnantajan piikkiin. Rasmus oli voittanut sen viikon työntekijä palkintoja. Suunnattiin heti aamusta metrolla merenrannan alueelle, vihreän linjan päähän, Cais do Sorde asemalle. Sieltä käveltiin 1,7km Cascain suuntaan. Välillä mentiin kylla niin villin näköistä seutua, alkoi jo epäilyttämään koko aamiaispaikan löytymistä, saati sen tasoa.
Portugali tai ainakin Lissabon on siitä ihmeellinen alue, että saatat kulkea mukulakivitietä tai slummeilta vaikuutattavilla alueilla ja yhtäkkiä eteen tulee hieno ravintola tai kahvio. Niin kävi nytkin. Aamiaistakahvila Tiffin Cafe oli todella kehujensa arvoinen. Paikka siisti sisältä ja ovelle vastaa tullut nuori nainen teki meille selväksi, että olemme hyvin tervetulleita.
Itse brussi koostui cappuzinosta, paksusta ja maukkaasta tuoremehusta ja alkuun saatin paikallista paahdettua leipää, voi ja hillon kera.
Lopuksi tunsimmekin olomme hyvin ravituiksi 🙂
Aamiasta nauttiessa seurasimme tiski/keittiön takana oleva iloista jutustelua, kun kaikki viisi henkilökuntaan kuuluvaa, saattoivat olla myös samaa perhettä, valmistelivat annoksia. Eipä ole samanlaista rentoutta suomalaisissa kulmakonditorioissa havaittavissa.
Vatsat täynnä ja hyvillä mielin suunnistimme rantakatu pitkin Baixan suuntaa, jossa tänään oli tarkoitus käydä yhdessä paikallisessa nähtävyys kohteessa, Elevator de Santa Justa näkötornissa.
Näköalatornista oli hieno näkymät koko Lissabonin ylle. Pienen fiilistelyhetken jälkeen suunnistettiin kohti Alfhaman aluetta ja sen näköalaterasseja. Tällä kertaa ilman “opasta”, joka lähti kämpille valmistautumaan illan kaveritapaamiseen.
Googleen maps on erinomainen kaupunkisuunnistuksessa, kunhan gps-signaali toimii. Se saatin havaita, etta kapeat kujat, korkeat rakennukset ja kaikki muukin hairio, aiheutti sijainnin heittelyä välillä muutamankin korttelin verran. Pienten harhailujen jälkeen löydettiin kuitenkin perille, suht helposti. Ylämäkeä sai tosin tarpoa taas ihan, omille jaloille tarpeeksi.
Olihan kyllä kivan rentoa istua kukkulan huipulla, aurinkoisella terasilla ja siemailla vähän valkkaria.
Auringon laskiessa, suunnistettin matkamuistomyymälöiden ja paikallisviinikaupan kautta kohti Baixan ravintolakatuja. Ilta oli tuulinen ja auringon laskettua alkoi tulla aika viileä. Sormet kohmeissa istuttiin hetki Baixassa hden hotellin aularavintolassa ja kyseltiin suosituksia hyvästä kalaravintolasta.
Saatin tieto, että parin nurkan takana olisi, baarimikon oman kokemuksen mukaan, asiallinen paikka. Sinne siis. Googlen arvostelut olivat puolesta ja vastaan, mutta otimme riskin ja petyimme. Merellinen paella oli ala-arvoinen. Lilluvien riisien joukossa oli pari simpukka, katkarapua ja mustekalarengasta. Taisivat nekin olla kaikki suoraan pakastimesta sulatettu ja koostumukset olivat vetiset.
Ruokajuomaksi otettiin tarjoilijansuosittelemaa valkkaria. 24,90€ pullo ja nurkan takaa, kaupasta saman olisi saanut 6,90. Makukin oli sen mukainen, vetinen. Paikka oli kokonaisuudessaan iso pettymys. Toisaalta erinomaisen aamubrunssin fiilikset kannattelivat viela sen verran, etta otettin kokemus huumorilla, tulihan tämänkin koettua. Illalla vielä haettiin vähän paikallisia leivonnaisherkkuja ja suunnistettiin rantakadulle ihailemaan merta ja illan pimeydessä hohtavia kaupungin valojan.
6. päivä
Aamulla päätettiin, ettei lähdetä enää rytäämään mihinkään kylille, vaan otetaan hidas aamu. Aamiaista tehdessä Tomille tuli työpuhelu ja ongelmaa selvitellessä meni sitten vähän toista tuntia. Saattoi siinä tekniikan kanssa painiessa, vähän hermojen lämpökin nousta.
No aamiasta nauttiessa, tuli majoittajalta klo 11:10 viesti, että muistammehan poistua siivoojan tieltä klo 12. Meillä on kaikki kamat levällään, ei helvetti. Se siitä hitaasta aamusta. No, onneks kuitenkin saatiin lisäaikaa puoli tuntia.
Boltin kautta Citroen Jumpty, kuskina Luis matka kehto lentokenttää. Hinta 6,95€ ei ollut paha, matkaa kuitenkin useampi kilometri. Tomin astui autoon noustessa koiranjätökseen ja autossa oli lievä paskan tuoksu matkalla kentälle.
Kentän vessassa odotti kenkien peru. Check-in:ssä odoteltiin ainakin tunti, kun edessä oli suomen tyttöjen jalkapallomaajoukkue. Niiden tavaroiden selvittelyä mälvättin ja säädettiin, useamman virkailijan toimesta. Turvantarkstusten jälkeen vielä poikettiin tax-freessä ja huomattiin, että tunti enää aikaa boardinigiin ja pitäis vielä syödäkin jotain.
Pikaruokailun jälkeen kurkistus näyttötauluun ja 16:10 Helsinki – FINAL CALL. Sit alkoikin jalat liikkumaan. Katsottin tulessa. etta boarding alkaa 15:40. mutta 15:45 oltiin viimeisen jotka otettiin koneeseen. Ei ihan ollut synkassa Lissabonin aikataulu, meidän ymmärryksen kanssa.