15.-27.9.2023
Pari-kolme vuotta sitten Urjalan mökkireissulla ilmoille heitetty idea reissusta
Kolumbiaan alkaa nyt tästä.
Pari nuoruuden kaverusta, kasimatkatavarat ja matka olis siis tarkoitus aloittaa jo aiemmin, mutta pari vuoden jatkunut koronapandemia muutti hieman aikataulua. Idea ei kuitenkaan koskaan hävinnyt.
Matkan teemana on tutustuminen huumebaroni Pablo Emilio Escobar Caviria historiaan Kolumbiassa. Tamä lisäksi tarkoitus on kayda katsomassa Panaman kanavan laivalikennettä ja Miamin pilvenpiirtäjia, Miami Beachin bikinityttöjä sekä USAn eteläisin paikka Key West.
Alkuperaisen suunnitelman mukaan, meidän oli tarkoitus käydä Kubaan Havannassa, mutta vasta USA Estan-hakemusta tehdessä löysimme tiedon, että Trumpin hallinto on määritelly Kuuban terrorismia tukevaksi valtioksi ja sinne matkustavat menettävät Esta-oikeuden(viisumivapauden) Yhdysvaltoihin
pysyvästi. Todettiin että Kuubanan näkeminen ei ole kylla sen arvoista.
Muutimme siis varauksia ja lennot muuttuivat Miamin välilaskun jalkeen Havananna sijaan
Kolumbian paakaupunkin Bogotaan.
Perjantai – lähtöpäivä
Tänään olisi matkan ehkä koettelevin vaihe, kun lentoja ja vaihtoja olisi luvassa noin 22 tuntia.
Lennot olisi Helsinki-Lontoo-Miami ja Bogotassa pitäisi olla kello 22 aikoihin paikallista alkaa, eli 6 aamulla suomen alkaan.
Lähtö 5:20. Tuomasen poika Valtteri heitti meidät aikaisin aamusta lentokentälle. Lento
Lontooseen lähtisi klo 8 aikoihin ja ajateltiin olla ajoissa kentällä aamiaisella.
Kentällä tulostettin boarding-passit automatista ja suunnattiin kohti turvatarkastusta. Finnairin kentällä on suhteellisen uudenaikainen läpi valaisin pivalaisulaitteisto ja esimerkiksi nesteitä enää tarvitse poistaa laukuista. Odotuksena oli siis nopea turvatarkastus. No toisin kävi.
Tarkastuksessa hitonmoinen jono ja se kulki tuskallisen hitaasti. Meidän linjalla, tietysti, oli iso joukkio turvatarkastuksen harjoittelijoita, jotka tutkivat ja ihmettelivät läpivalaisukuvia.
Arsytti aika paljon, että taas meille osui se
hitain jono.
Turvatarkastuksien jälkeen suunnitelmissa oli nauttia rauhallisen aamiaisen louncessa. No se sitten sai unohtua aiempien jonotusten takia. Nauttitiin vain pikainen aamupala ja lähdettin
kohti portia. Sinne kun tosiaa sai lompsia hetken aikaa.
3h lento Lontooseen sujui kuulumisia vaidellessa ja lomafiilistä nostattaessa. Enää
20h niin oltasiin kohteissa. Ensimmäinen lento istuttiin suhteellisen ahtaasti Finnairin
Economy-paikoilla. Kaksi isoa miestä ja peruspenkit, kun eivät jotenkin sopineet
yksiin 🙂 No tämäkin olo helpotti parin gt:n
rentouttaessa olotilaa. Tottakin Finnairin tapaan kun jotain pyysit tuotlin se maksukortin lukijan kanssa. Toisin kun tulevalla jatkolennolla.
Lontoossa kävimme American Airlines (AA) tiskillä tiedustelemassa mahdollisuutta matkustusluokan nostoon, mutta kaikki economy premium ja business paikat oli jo varattu. Olisi odotettavissa siis pitkä ahdas lento. Heathrow kenttä on kohtuu laaja alue ja meillä menikin hetki, ennen kuin loydettin lounge mistä saadaan kunnon englantilainen aamiainen. Tosi kiirehän meillä ei tällä kertaan ollut minnekään, kun odotusaika on noin 3 tuntia.
Vähän Boardingia mietä kuulutettiin ja mietittiin, että mikähän nyt. Päättelin sen johtuvan siitä, kun olin aiemmin ilmoittanut. AA sovelluksessa, etta voin luovuttaa
lentopaikkani 1000$. Check-in tiskin vieressa näytti olevan pari pukuhenkilö. No todettiin,
että sinä tonni menetettiin, mutta toisaalta meillà oli jatkolento jo Bogotaan ja jos sen olisi pitänyt siirtää seuraavalle päivälle, olisi Bogotan visiitti jäänyt vieläkin lyhyemmäksi.
Eli hyvä näin.
Miami koneeseen päästyämme totuus tilanahtaudesta valkeni, kun ei meinattu vierekkain penkeille mahtua ja jalkatilat olivat todella vähissä. Toivottiin vaan, ettei edessä istuvat laske penkkejään heti makuuasentoon.
Ennen lähtöä huomattiin, että yhdellä ikkunarivillä oli 3 vierekkäistä paikkaa
vapaana ja tiedusteltiin voimmeko siirtyä sinne nousun jälkeen. Ystavallinen
lentoemanta taisi huomata tilanpuutteemme ja saimme vaihtaa paikka jo ennen nousua.
Nyt kun miellä oli kolme istuinta kahteen mieheen, olisi tuleva 8,5h lento huomattavasti inhimillisempi matkustaa. Jos finskillä ruokien kalorimäärä ja ilmaiset juoma on tarkkaa laskettu, nin amerikkailaiseen tapaan tällä lentoyhtiöllä sitä ongelmaan ei ollut. Ruokaa tarjoiltiin lennon aikana 3 kertaa, joista 2 lamminta. Eipa päässyt kyllä nälkä yllättämään. Viiniä tuotiin pyydettäessä lisa ja välillä sitä tuotiin jo pyytämättäkin. Lennon stuertti “puppe” (meidän nimeämä) oli kyllä omansa persoona korostettuja tilkerisilmalasiensa ja tyttömäisen aksenttinsa kanssa. Välillä hän jopa tanssahteli
käytävällä.
GT-juomia pyydettessa tama samainen lentoemäntä, joka päästi meidän istuimien ahtaudesta, teki parhaansa asiakkaiden viihtyvyyden eteen. Ginia koneesta ei loytynyt, mutta vodkaa löytyisi. Joten sitä sitten muutamat colan kanssa. Lennon kaikki tarjoilut kuuluivat lennon hintaa eikä tarvinnut kortteja kaivella finskin tapaan.
Pitkä koneessa istumisen jälkeen alettin Miamin kentällä olemaan jo aika väsyneitä, olihan matkustamista jo 16 tuntia takana. Vielä olisi kuitenkin 2,5h odottelu edessä ja kolmetuntinen lento Bogotaan.
Odotellessa Tomilla alkoi migreeni painaa päälle. Päänsärky ja vatsan oireilut tekisin loppumatkasta aika epamukavan. Onneks Tuomaksella oli Buranat matkassa. Päätettiin että asenteella mentäisiin vielä kohteeseen asti.
Perilla Bogotassa oltiin paikallista alkaa 22 jälkeen ja kentällä odotti helvettilinen härdelliä.
Ensin jonoteltin turvatarkastukseen ja vielä laukkujen tarkastus ennen kuin päästäisiin taksiin.
Takseista oltiin etukäteen luettu paljon varoituksia ja niiden turvattomuudesta. No heti kentän edustalla oli liuta sisäänheittäjiä ja yks sai meidän käsiinsä. Oli hienot lupakortit kaulassa ja kovalla vakuuttelulla sai meidät matkaansa. Espanjaa klivaaseen tahtin suoltava kaveri, lähti viemään meitä kentän reunalla olevalle parkkialueelle. Kieltäydyttiin tasta ja ilmoitettiin että otamme keltainen taksin ja kentän edestä. No siihen samaan hässäkkää ilmaantui muitakin “sisäänheittäjiä” hakemaan meille
keltaista taksi. Laukut nostettin auton kyytiin ja sitten alkoi tippivinkuminen. Pari taalaa vinkujille käteen ovi kinni ja kohti hotellia.
Taksi vei sovitusti ovelle ja 80 000 hintakin oli inhimillinen (20€/14km)
Hotellina meillä oli Hotel Grand Park
Hotelli huoneen vihdoin päästyämme ei kummallakaan enää ollut mielessä kuin suihku
ja sukellus peiton välin.
2. päivä
5 tunnin makeat yöunet takana ja tänään tutustutaan Bogota kaupungin ilmapiiriin. Bogota on reilun 8 miljoonan ihmisen metropolialue ja kaupunki sijaitsee Andien vuoristoalueella 2600m korkeudella meren pinnasta. Vertailuna Suomen korkein kohta Halti-tunturin huippu kun on 1300m korkeudella.
Hotellin aamiainen on kananmuna, leipä ja hedelmavoittoinen. Juustoja ja leikkeleita täällä ei näköjään harrasteta. Muuten oli kyllä maittava ja ihan riittävä meillekin.
Hotelli sijaiseen downtown alueella, missa näkee kaupungin ränsistyneitä ja uusia rakennuksia rinta rinnan. Olimme 9 jälkeen liikenteessa ja taisi olla viela vahan aikainen alka, kun keskustan likkeet olivat vasta avautumassa. Ilma oli paikalliseen saahän ilmeisesti vähän viileä, kun osa kulkijoista oli varautunut pitkin housin ja toppatakeilla. Ilma oli 12 asteen tietamilla. No pohjoisen suomipojat painelivat shortseissa ja lyhythihaisissa paidoissa.
4kpl KUVA
Pienen pyöriskelyn jälkeen päätettiin kokeilla paikallisen lahilinkenteen toimintaa ja lahdimme paikallisbussilla kiertamaan kaupunkia. Lippujen ostaminen osoittautui haasteelliseksi kielimuurin takia. Täällä kun rallienglannilla ei oikein tahdo tulla ymmärretyksi. Onneksi nykyisin on Google kääntäjä olemassa. Pienen chatti-keskustelun jälkeen saatiin lipunmyyjän kanssa yhteisymmärrys aikaiseksi ja latauskortti/ päivälippu kahdelle kädessä hintaa 18000 COP eli 4 euroa.
Reittiliikenteen karttojen tutkiminen oli myös hieman haasteellista, kun paikkojen nimi piti tulkita ja etsiä niita Google mapsin avulla.
Ajeltiin punaista linjaa Las Ods Avenidas aukiolle, josta löytyy Monumento a las Banders. Monumentti on maan yksi suurimpia monumentteja, jos pystytettiin 1948 IX Pan America konferenssia varten. Monumentti koostuu 20 lipputangosta. Jokaisessa lipputangossa oli konferenssin aikana osallistuvien maiden liput. Tankojen jalustoissa on yhteensä 120 alastoman naisen veistokset. Naiset kuvastavat niitä sotureita ja sitkeitä naisia, jotka ovat olleet osana luomassa Bogotaan, sellaiseksi kuin sen nykyisin on.
Julkiset kulkuneuvot ovat erinomainen tapa likkua ja nahda samalla kohteiden katukuvaa, ihmisiä ja rakennuksia erilaisesta näkökulmasta. Kaupungin laitamat oli pääosin ränsistynyttä ja kaikenlaisia putiikkeja oli kadunvarren täynnä.
Matkasimme samaa linja takaisin pain ja pysähdyttiin aiemmin bongatulle ostarille hakemaan Tomille laturinjohtoa kelloon. Oma kun unohtui pakata kotona mukaan. Paatettin kävella katuja ja katsella paikallista elämänmenoa ja samalla etsiä jotain ruokapaikkaa.
Kaikennäköisiä kaupustelijoita kyllä riitti. Toiset myivät kadulla lakana päällä vanhoja laturien johtoja, käytettyjä kenkiä, pikkuautoa ja kynttilänjalkoja. Ei kuitenkaan jääty tekemään löytöjä.
Monet ravintolat avautuvat vasta iltapaivalla tai illalla ja siksi tarjotaan ei kovin paljoa vielä ollut. Löydettiin pieni Wiki kahvilaravintola kavelykadun varrelta. Toastin juomien kanssa 45000 COP eli reilu kympin euroissa. Nälkä saatiin niillä taltutettu ja suunnattin seuraavaksi isolle aukiolle ihmettelemaan paikallista menoa. Tälläkin oli jos jonkinmoista myyjää kojuineen ja kärryineen. Osalla huusi kaiuttimista jotain propagandaa/vaalimainosta tms. rebiitillä. Toivottiin vaan, ettei samat kaiuttimista kuuluneet pa sauba, pa sauba tms. huudot tule ensi yonä uniin.
VIDEO
Torilla istuskelun ja jäähilejuomien nautiskelun jälkeen, käveltin viela kävekadulle ja ihmettelemään väen paljoutta ja etenkin krääsäkorujen mäarää. Jos kännykän kuorille olisi ollut tarvetta, niin täältä niitä olisi saanut kymmenen metrin välein.
2kpl KUVA
Reippailun jälkeen otettiin hotellin allasalueen baarilla pikku huili ja illalla olisi tarkoitus suunnata kohti Mosserate vuoren huippuja.
Iltamatkailuksi oltiin varattu köysiradalla Montserate vuoren paalle missa sijaitsee myös suosittu turistikohde Montserate Sanctuarv katollinen pyhäkkö. Pyhäkkö näkyy Bogotan keskustaan korkealla vuoristo päällä. Ainoa kulkutavat tänne on ilmaraitiovaunu teleférico, köysirata tai kiipeämällä pyyhiinvaeltajien tapaan. Me valittiin köysirata.
Etukäteen varatussa pääsylipussa ollut nousuaika oli suhteellista. Ruuhkaa tuntui oleva tunti siinä jonoteltin, jo aika kylmäksi muuttuneessa illassa. Vaunuun päästiin joskus 19 aikoihin ja vihdoin matka ylöspäin alkoi.
Vuoren huippu ja pyhakko on 3200m korkeudessa merenpinnasta ja sen alkoi tuntumaan jo hengityksessä. Pieni nousu köysiradan yläasemalta näköalapaikalle teki tiukkaan, kun hengastyi heti muutaman kymmenen metrin jälkeen. Todellinen korkean paikan leiri.
2kpl KUVA Monserate pyhäkkö
Ilma alkoi muutenkin olemaan kohtuu viileetä, varmaan laski jos alle reilusti kymmentä astetta. Saati muutamia otettua hienoja kuvia kaupungin yövaloista ja käytiin myös avoinna olevassa pyhakossa tutustumassa. Takaisin alas lähdettäessä iski melkoinen epätoivo, kun katsottiin poistuvien ihmisten jonoa. Jono luikerteli pitki polkuja alas, niin ettei loppua näkynyt. Kylmä alkoi jo tuntumaan ja hetki mietittiin vaihtoehtoja. Ei auttanut muu kuin mennä jono päähän ja jäätymään. Vähän meinas alkaa jo v..maan.
Jonotettiin kaikkiaan noin puolitoista tuntia ennen kuin päästiin alas. Yksi paikallinen iäkäs rouva ihmetteli, miten Tuomas pärjää pelkällä t-paidalla, kun itse oli takkeineen ihan umpijäässä. “No me ollaan Suomesta ja totuttu vähän vielä kylmempää” 😉 Olihan reissu, mutta siitäkin taas selvittin. Alhaalla otettiin taksi alle ja paineltiin vielä lähellä hotellia olevaan pitserian. Sen jalkeen oltiinkin taas valmiita vetäytymään peittojen väliin.
3. päivä
Tänään olisikin taas luvassa siirtyminen uuteen kohteeseen, matkalla pääkohteeseen ja Medellinin kaupunkiin.
Aamusta paikkailtiin kamat valmiiksi laukkulhin ja suunnattlin aamiaiselle. Kone lähtisi vasta iltapäivällä, joten kiire ei ollut mihinkaan. Paatettin ottaa junakyyti lentokentälle ja katsella samalla vielä viimeiset maisemat kaupungista. Jossain kaupungin ei oikein sytyttänyt meitä ja kaikessa rujoudessaa jää mieleen paikkana, joka tuskin on seuraavien reissujen listalla.
Terminaalissa olimme hyvissä ajoi ja tutkimme ajankuluksi paikallisia taxfree-hintoja. Vaikka maa on suomen hintatasoon verattain edullinen maa, niin taxfree kentällä yllättivät. Monien tuotteiden, kuten hajusteiden ja alkoholin hinnat olivat suomen tasossa, ellei kalliimpaan.
Esimerkkinä suosikkiviskini Chivas Regalin 0,51 pullo oli saman hintainen kuin suomen Alkossa.
Lento Medeliiniin oli lyhyt mutta hiton pomppuinen. Ilmeisesti vuoriston ylitys vaikutti ilmaan sen verran, että ryskettä riitti. Minua alkaa heti koneen nousukuhdytyksessa väsyttämään ja niinpä nukahti heti nousun jälkeen. Eikä muuten ollut ainoa lento tällä reissulla.
Kentälle saavuttaessa ja kentän muodollisuuksien jalkeen suunnattin kohtia takseja ja aiemmasta kokemuksesta viisastuneena käveltin sisaänheittajien ohi suoraan taksille. Siellä meitä jo vilkuteltin kyytiin.
Tamä Medellinin uusi kenttä sijaitsee Rionegrossa reilu 20km päässä ja matka kentältä hotellin kesti puolisen tuntia. Lentokenttää ja kylän yhdistämistä varten rakennettiin yli 8km pitkä maksullinen tunnellin vuoren lapi. Tunnelin lyhentaa matkaan kymmenellä kilometrillä ja ajoaikaa puolella.
Tunnelista ulos tullessa avautuvat vuorelta näkymät Medelliinin metropolia-alueelle. korkeiden kerrostalojen ja pilvenpiirtäjien näkeminen toi molemmille aikamoisia wau-fillikset. Tämä jotain muuta kuin osasimme Bogotan jalkeen odottaa.
Hotellina meillä oi The Morgana Poblado Suites Hotel. Hotellin on hieman sivussa Medellinin ydinkeskustasta ja on paljon kehuttu ystävällisyydestä sekä siisteydestä.
Hotellilla saavuttuamme vastaanotto oli vieraanvaraista ja koimme itsemme tervetulleiksia. Huoneemme ei ollu vielä valmiina, joten suuntasimme altaalle tilaamaan pienet alkujuomat. Baarimikon suosituksesta päädyimme tilaamaan Tequila Sunriset ja paikalliset Columbia oluet kyytipojaksi.
Kommunikointi hotellin respa kanssa tuotti aluksia haasteista kielimuurin takia Google kaäntaja onneksi osoittautui taas pelastajaksi.
Keskustelimme hetken respan tiskiin nojailevan paikallisen polisin kanssa ja saatin joitakin vinkkejä paikoista, taksin tilaamisesta ja turvallisuudesta. Tosin ulkona liikkumisen ja taksin käytön varoituksen osoittautuivat ehkä hieman yliampuviksi. Toki ilta- ja yöaikaan voi tilanne olla toinen.
Saatin respasta vinkki Kolumbialaista ruokaa tarjoavasta ravintolasta, El Rancheritosta. Ravintola sijaitsi vain pienen kävelymatkan päässä. Paikka oli avonainen, ikkunaton terassiravintola. Poydista oli nakymat yhdella kaupungin pääteistä ja ihmettelimme ruokkaillessa paikallista likennettä ja muita kulkijoita.
Aikamme ruokalistaa selaillessa päädyttiin perinteiseen kolumbialaiseen Ajiago keittoon. Se osoittautui alkujärkytyksen jälkeen oikeen mainioksi valinnaksi. Keitto tarjottiin kattilantyylisessä astiassa sisältäen 3 isoa lihakönttiä, perunaa, maissinpaloja ym. Keiton liemi oli erittain maukasta ja liha suorastaan suli suuhun laittaessa. Lisäkkeinä tarjottiin lautasella iso avokadon siivu, banaani, riisikakku.
Perinteisen kolumbialaiset ruoat taitavat leisestikin olla keittopohjaisia.
Ruokailun jälkeen etsittiin lähimmän ruokakaupan sijainti ja käveltiin muutama kilometri, hakemaan hotellille evästä. Kauppakasseja ei todellakaan kannettu takaisin vaan tilasimme, hotellilta saatujen ohjeiden mukaisesta taksi Coopebombas palvelusta whatsapp-viesteillä. Palvelu toimi mainiosti ja paikansin tilauksen yhteydessä sijaintimme. Taksi tuli pikaisesti ja toimitti kyytiläiset kasseineen hotlalle. Kyydin kustannus muutaman kilometrin matkalle oli huimat 8000 pesoa eli vähän alle 2 euroa.
Loppuilta relattiin hotellilla ja nukuttiin hyvät yöunet, ennen seuraavaa Pablo Escobar päivää. Näkymät hotellin parvekkeelta.
4. päivä
Aamulla oli aikainen herätys, koska olimme varanneet paivän mittaisen opastuskierroksen ja nouto olisi klo 8 hotellilta. Sita ennen nautittiin vielä maittava hotellin aamiainen. Täällä tarjotaan kanamunia eri muodoissa. Kokkelia, paistettua ja uppomunia. Kananmunat taitavat olla suosittu ruoka tässä maassa.
Oppaamme Julian Cosio osoittautui nuoreksi mieheksi, joka puhui hyvin ymmärrettävää Englantia. Onneksi, meidän kannaltamme. Tänään olisi luvassa matkamme pääteema eli tutustuminen Pablo Escobarin historiaan ja Medellin kartellin alkakauteen 1976-1993.
Kierroksen aluksi pysähdyimme Inflexion Parkissa, entisen Monaco talon tilalle pystytetylle muistomonumentilla. Monaco talo oli Pablon perheen käytössä, hänen valtakautensa huippuaikoina. Julian kertoi tarinaa paikan historiasta ja tapahtumista, muun muassa Cali kartellin pommi-iskussa, jossa Pablon tytär kuuroutui osittain. Rakennus räjäytettiin maantasalle, kaupungin toimesta, vuonna 2019
Kierros jatkui kauempana vuoristossa sijaitsevassa La Catedralissa, jonka kaupunki rakennutti Pablon henkilökohtaiseksi vankilaksi. Taallä piti suorittaa viiden vuoden vankilatuomio. Osa vankilasta on nykyisin vanhusten palvelutalona.
Tie oli erittäin kapea, jyrkkä ja mutkat tiukkoja. Mutka takaa saattoi tulla auto, kohtuu kovaa vauhtia ja tilaa ei juurikaan jäänyt väistää. Olihan kyyti. Matkalla oli Pablon entinen ränsistynyt tarkastuspiste, mistä oli siihen aikaan vielä 30min perille. Tie oli silloin vielä hiekkatietä. Nykyisin asfalttia, joten nopeammin perille. Tarkastuspisteeltä pidettiin Pablo ajantasalla, jos paikalle olisi tulossa vieraita kuten vankeinhoidontarkastajat.
Katedraalissa oli tarkkaa valittu paikka, koska Pablo pystyi tarkkailemaan lentokentän likennettä ja jatkamaan huumebisneksiään normaalisti. Samaan alkaa veli Roberto tarkkaili kenttää toisesta suunnasta huvilaltaan (sama paikka missa museo on nykyisin). Näin he tiesivät, miten koneet liikkuvat.
Kun maan hallitukselle selvisi, etta Pablo elaa vankilassa kuin hotellissa, päättivät pidättää hänet ja siirtää toiseen vankilaan. Silloin Pablon ja hänen henkivartijansa pakenivat kuvassa nakyvasta postista vidakkoon. Vuoristojokea seuraamalla he onnistuivat selvitymään Medellinin kaupunkiin ja pilloutumaan.
Kun menimme tutustumaan paikkoihin, niin meitä kiellettiin menemästä portista metsän puolelle. Viime vuonna kaksi turistia on mennyt siitä metsään ja viidakkoon, eikä heitä ole koskaan löydetty.
Seuraava kohteemme oli vierailu Pablon ja osan hanen perheensä haudoilla. Hautausmaa on kuulemme alue, mistä ei voi varata hautapaikkaa. Paitsi Escobarin perhe tietenkin pystyi siihen. Pablon vierelle on haudattu hänen siskonsa ja vanhemmat. Vähän sivummalla on hänen serkunsa hauta, kuka oli Pablon toinen käsi ja Medellin kartellin taloudesta vastaavana. Vainajien ruumit on kaivettu ylös 9 vuotta sitten ja tuhkattu kremaritariossa. Syytä tähän ei saatu tietää.
Vierailimme talon edustalle, jossa Pablo pillotteli loppualkansa ja jonka katolla hanet ammuttiin. Tästäkin tarinasta on olemassa useampi versio. Joidenkin mukaan hänet ammuttiin ja joidenkin mukaan hän ampui itsensä. Ristiriita tuo esimerkiksi Pablosta löydetty ampumahaava pelkästään päästä
Vieralimme kierroksella myös Comuna 13 alueella. Alue on aikoinaan ollut yksi rikollisimmista alueista Medellinissä. Nykyisin alue yksi suosituimmista turistialueista ja koyhat myyvat kraasaa ansaitakseen elantonsa. Paikka on nykyisin hyvin turvallinen turistien liikkua.
Alue sijaitsee vuoren rinteellä ja nousut on jyrkkia. Turisteja varten alueelle on rakennettu jopa liukuportaita.
Taustaa Wikipediasta: Medellinin kaupunki on jaettu 6 vyöhykkeeseen ja ne taas on jaettu 16 kommuuniin (Comuna). Ne taas jaetaan asuinalueiksi. Vyöhykkeiden ainoa merkitys on jakaa kommuunit maantieteellisen sijainen perusteella. Jokaiselle kommuunilla on oma hallintoneuvos, vastaamaan sen alueen asioista.
Kiipesimme alueen ylimmille kaduille ja käytin somässa taas paikallista kolumbialaista ruokaa. Paluumatkalla tarttui mukaan kojukauppiailta hieman Pablo aiheista krääsää. Lippikset, paitaa ja uuden “henkkarit”.
Alueet tiet ja kävelykadut olivat todella jyrkkia, varmaan 30 asteen luokkaa. Autot ei pysyneet mäessä parkissa kuin pyörän alle laitettavan kiven avulla. Oppaan autolle järjestyi paikallisen “liikenteenohjaajan” toimesta hyvä paikka sivukadulta.
Päivän kierros jatkui toiselle kaupungin sivulle ja lähelle meidän hotellia. Vierailimme Pablon veljen Roberton (lempinimi Osito) ylläpitämässä museossa. Museo sijaitsee Ositon kartannolla, josta hän siis tarkkaili silloisen lentokentän (nykyisin vanha kenttä)
Pitkän päivän lopuksi vierailimme vielä Pablon rakennuttamassa Independence lähiössä, jonka Pablo rakennutti, omalla kustannuksella, köyhille ja kaatopaikkakerjäläisille omaksi kaupunginosakseen. Pablo muistetaan kaikkien julmuuksien lisäksi myös anteliaana ja vahaosaisia rahallisesti tukeva henkilona. Pablolle on rakennettu oma pyhimys monumentti (enemmän taisi olla souvenier myymälä) sekä valokuvamuseo.
Itse alue oli todella ränsistynyt, sähköt vedetty ilmakaapeleina kulkuvaylien ja ajoteiden ylapuolella. Joka puolella on sivotonta ja likenne sujuu, miten sujuu. Ei tekisi mieli kävellä täällä illalla yksinään.
Pablo kierron kesti kaikkiaan liki 8 tuntia. Saatin vahan laajempaa nakymaa hanen historiastaan. Paikat ja rakennukset olivat jo nähneet vuosia. La Catedralista ei ollut kuin rauniot jäljellä. Nämä olisi pitänyt nähdä 15 sitten. No sovittiin Julianin kanssa, että laitetaan hänen yhteyshenkilölle viestiä, jos halutaan tutustua Medelliniin huomenna, hänen opastuksella.
Paiva oli vasta iltapaivan puolella ja meinattin lähteä vielä illaksi katsomaan paikallista jalkapallomatsia. Lippujen osto ei sitten ollutkaan ihan helpoimmasta päästä.
Lippujen ostamiseen saatiin kulumaan varmaan kaksi tuntia. Meinas mennä totaalista hermot kaikkiin teknisiin laitteisiin. Ensi yritettiin varata liput kännykkä apilla, mikä pitkällisen lipunostokamppailun jälkeen kaatui Server Error viesteihin.
Paatettin ottaa taksi alle ja lahtea suoraan areenalle ostamaan liput. Pitkällisen kielimuurin ja viittomisen jälkeen selvisi, että sielläkin piti liput varata samalla apilla. Onneks saatin avuksi iloisen auttavaisia nuoria naisia ja liput vihdoin käsiimme.
Pelihän oli tottakai jo alkanut ja sisään mentaessa turvatarkastuksessa kävi ilmi, etta metallisolkiset vyo on kielletty. Pienen kiukkupurkauksen saattelemana veimme vyöt lähimetsän piloon ja sitten takaisin portille. Kun vihdoin pääsimme sisälle katsomoon iski viimeinen pommi. Olimme ostaneet liput kotijoukkueen kannattaja katsomoon ja meno oli aika hurjaa. Kannustuslaulut pauhasivat ja katsomon ylle ja eteen oli viritelty isoja lakanoita. Onneksi välistä näki edes osittain pelikenttää, tosin koko peli piti katsoa seisten ja kovassa metelissä.
Pelin aikana sain viestein sovittua, että Julian tulee aamusta hakemaan meidät Medellinin kaupunkikierrokselle. Poistuimme hyvissä ajoin ennen pelin loppumista ja suunnattin taksin etsitään. Lennosta saatin helposti kyyti kohti hotellia ja huoneen siistijöiden petaamia sänkyjämme.
Seuraavana aamuna olisi taas aikainen herätys tiedossa.
5. päivä
Julian tuli hakemaan taas klo 8 aikoihin ja lähdettiin kiertamaan kaupunkia.
Aloitimme kierroksen kaupungin downtown alueeseen tutustumalla. Ensimmäisenä suunnattiin Boteron aukiolle. Aukio on aidattu kauttaaltaan ja kulkuporteilla on vartijoita. Ihmisellä tehdään turvatarkastuksia ja laitapuolen kulkijoita tai vastaavia ei alueelle päästetä.
Aukiolla silmiin pisti erikoisen pronssiset patsaat. Patsaita jokinlainen “uskonnollinen” merkitys, ihan kaikkea ei käsitetty. Kolumbialaiset ovat kuitenkin hyvin uskonnollista ja jopa taikauskoista kansaa. On
olemassa uskomus, että näissä patsaissa kun koskettaa maarattya kohtaa, se kasvaa omassa kehossa.
Patsaan on tehty pronssista ja ne ovat käsitelty tummiksi. Kun niiden pintaan koskee, niin ne kuluu ja alta tulee pronssin väri esiin. Jostain kumman syystä naispatsailla on rinnat ja pakarat muuttuneet kirkkaimmiksi. Arvatkaas mikä tuolla miespatsaalla oli kirkkain kohta 😉
Jatkettiin autolla matkaa ja pysähdyttiin
nopeasti Barrion aukion kohdalla. Aukiolla on pronssinen lintua muistuttava patsas, jonka Pablo rajäytti hallinnon painostuksen aikana. Taiteilija oli sen verran harmissaan, että teki rinnalle uuden samanlaisen.
Downtown kierroksen jälkeen ajeltiin Medellinin keskella olevalle Nutibara vuorelle. Vuoren päällä on pieni Pueblito Paisa kylä, mikä on yksi kaupungin suosituimmista turistikohteista. Kylässä on värikkäitä rakennuksia myyntikojuineen sekä näköalapaikka. Täältä pääsee näkemään 360-panoraama näkymän koko kaupungista ja sitä ympäröivistä vuorista.
Medellinissä on oppaamme mukaan Kolumbian ainoa kaupungin sisäinen rautatieverkosto ja se on osa kaupungin Metro verkostoa. Metro verkostoon kuuluu junan lisäksi, cable car gondolihissit, linja-autot ja raitiovaunut. Yhdelle päivälipulla voi matkustaa nailla rajattomasti, kunhan pysyy ns. kulkuporttien sisäpuolella. Sama käytäntö on myös monen muun maan julkisen liikenteen verkostossa.
Meillä oli suunnitelmissa tutustua tähän julkisen liikenteen verkostoon oppaamme kanssa. Matkalla juna-asemalle poikettiin viela pikaisesti paikallisen ostoskeskuksen apteekissa. Tomin kalju alkoi auringossa sen verran punertamaan, että piti hakea aurinkorasvaa pään suojaamiseksi.
Hypasimme junaan Suramericana asemalla ja matkattiin muutaman pysäkin päähän San Javier asemalle. Taaltä sirryttiin Cable car kyytiin (samanlaisia kuin Levin gondolihisseissa) ja matkattiin vuoren yli Medellinin köyhimmille alueille. Tällä talot ovat melkoisia hökkeleitä ja ihan vieri vieressa. Taloja oli varmaan tuhansia. Täällä töissä käyvä ihmiset tienaavat vain n. 300$ kuukaudessa.
Estacion La Aurio oli reittimme pääteasema, josta käännyimme takaisinpäin. Tarkoituksena ei ollutkaan käydä kylissä, vaan teimme vain kiertoajelu. Metro verkon matkailun jälkeen, oppaamme ajelutti meitä vielä läpi turistien suosiman ravintola- ja yokerhoalueen. Tama reissun ajatuksena ei ollut tutustua palkalliseen yoelaman tarjotaan, mutta olihan ne kiva nähdä.
Kiertoajelu antoi kyllä mukavan läpileikkauksen Medellinin kaupungista ja sen hyvin kahtia jakautuneista väestöluokista.
Retken jälkeen päätimme rentoutua hotellin altaalla seka nauttia muutamat Tequilta Sunrise juoma. Illasta lähdettiin vielä uudestaan downtown alueelle kiertelemään. Parit sukat kojukauppiaalta ja Tuomakselle uudet aurinkolasit tarttuivat matkaan. Käytiin myös parturoimassa tukkaa, kullottamassa kaljua ja leikkaamassa partaa alueen katupartureilla. Parran- ja hiuksienleikkuusta selvisi 30 000 pesolla ja kaljupää pääsi 10 000 halvemmalla. Alkamme paikallista iltatouhua seurattuamme suunnattiin kämpille suunnittelemaa seuraavaa päivää.
6. päivä
Tänään nukuttiin ensimmäisen kerran myohaan, herattiin vasta 9 alkoihin. Aamupalan jälkeen jätettiin pyykkipussit aulaan. Hinta 25000 pesoa kilosta pyykkiä (6,5€) ei ollut paha hinta siitä, saa kalsarit ja paidat pestynä, silitettynä sekä toimitettuna takaisin takaisin huoneeseen.
Tänään oli suunnitteilla rento oleilua kaupungin sykkeessä. Saatiin hotellilta Carlos kuskiksi, joka heitti meidät Memory House Museumille. Kävimme katselemassa Medelliinin historiasta kertovia kuvia ja lueskeltiin isolta kosketusscreeniltä vanhoja sanomalehtiä, tottakai Pablon alkakauden uutisia. Löydettiin uutisia erilaisista autopommeista, poliisipäällikön ja tuomarin murhista seka tietysti itse Pablon kuolemasta.
Museon otettiin pieni kavelyretki kohti Pradon juna-asemaa.Samalla seurailimme paikallista arjen meininkiä.
Junalla matkattiin sinistä linjaa Acevedon asemaan. Siellä gondolihissi alle mikä vei vuoren päällä, varmaan yhteen korkeimmista paikoista Medellinissa. Nakymat oli kieltämättä todella hulppeat.
Ensimmäinen gondolilinja päätyttyä jatkettiin toisella linjalla korkeammalle vuoren päälle ja vielä pitkä siivu sen paällä metsä ja viidakon yläpuolelle. Ihmeteltiin aluksi kun tälle linjalle oli aika kalliit liput 23000 kahdelta, kun normaalilipun saa kahdelle 6600 pesolla + 10000 latauskortista.
Vajaan puolen tunnin matkustelun jälkeen paadyttiin Arvio kansallispuistoon. Matkalippu sisälsi ilmeisesti myös pääsylipun tänne. No jätettiin retkeilyt tälle kerralla välin ja suunnattiin takaisinpäin ja etsimään jotain purtavaa.
Paluumatkalla pysähdyttiinkin Santo Domigo kylään syömään. Löydettiin pieni ravintola lähetä ja ruokalistaa tutkiessa, päädyttiin taas “heittämäm arpaa” ruokalistalta. Hyvät ruuat saatin ja vielä jälkärijuomien kera.
Sinä syödessa ihmeteltiin miten paikallinen likenne muttuu hetkessä, rauhallisesta täydeksi kaaokseksi.
Vatsat hyvin ravittuina jatkettii päivää junan kyydilla kohti etelaa ja samalla maisemia ja paikallisia kulkijoita seuraillessa. Eteläiseltä pääteasemalta palattiin keskustan sykkeeseen, San Antonion asemalle.
San Antonio on Medellinin keskuspaikkoja ja ihmisiä kuhisee kaduilla. Kaiuttimet huutavat katukauppiaiden kärryjen torvikajareista, likkeissä paukku poppi ja autojen torvet soivat taukoamatta. Turistin silmin likenne oli aivan hirvee härdelli.
Kävimme pyrähtämässä parilla ostarilla hakemassa vähän tuliaiset ja suunnattiin sen jalkeen taksilla takaisin hotellille. Loppuilta vietettiin sitten hotellin altaalla ja nestetasapainosta huolehtiessa.
7. päivä
Tänään olisi viimeinen päivä Medellinissä ja huomenna odottaisi uudet maisemat.
Meilla ei ollut talle paivalle suunniteltu mitaan ohjelmaa. Nautittin rauhallinen aamiainen, samalla paivan tekemisia miettiessa. Kaupungissa on eläintarha, jossa voitaisiin käyda kuluttamassa alkaa. Sen lähettyvilla on myos Medelliinin vanhalla vanha lentokentta, joka on edelleen käytössä, lähinnä kaiketi potkurikoneille ja paikallislennoille. Tämä on muuten sama kenttä mitä Pablo joukkoinen tarkkaili, vuoren rinteelta ja kartanosta.
2kpl KUVA
Eläintarhan ja lentokentän kiertelyn jälkeen käveltiin vielä palkallisen kadunvaren ravintolaan ruokailemaan. Sen verran alkoi olemaan kaupungissa jo kuumana, että piti välillä pysähtyä Outlet mall:n käytäville jäähdyttelemään.
Alkoi olemaan Medellinissä kaikki kiinnostava nähty, joten loppupäivä otettiin rennosti, pakkailtiin kamoja ja odoteltiin seuraavaa vaihetta reissussa, Panaman kanavan näkemistä.
8. päivä
Vielä aikainen aamiainen tässä hotellissa ja respan mukavalle työntekijälle kiitokset erinomaisesta ja ystävällisestä palvelusta. Sen jälkeen matka jatkui hotellin kuskin kyydissä kohti lentokenttää.
Lento Panaman oli lyhyt noin tunnin lento. Joten sina ei kerennyt pitkia lentounia ottamaan. Taksi kentältä kohti Panama Cityä. Kaupunkia lähestyttäessä suureksi yllätykseksi alkoi näkymään paljon isoja pilvenpiirtäjiä. Eipä osattu odottaa tätä näkymää.
Sitten alkoikin Panaman todellinen luonne tulemaan esille. Hotellilla saavuttaessa härdelli valmiina, kun meille ei ollutkaan varattua huonetta.
Englannilla kommunikointi tuntui olevan aluksi todella hankalaa. Hotellin respa oli siirtämässä meitä jo toiseen hotelliin, kun yhtäkkiä löytyikin “viimehetken peruutus”. Tosi huoneessa olisi vain parisänky. Se ei tuottanut ongelmaa, kunhan meillä olisi omat peitot. Yes, yes kaikki järjestyy, niin varmaan. Ei edes tiedetty mikä meitä vielä odottaisi.
Jätettiin laukut hotellin laukkuhuoneeseen ja suunnattiin samoin tein kohti kanavan nakymia, sita vartenhan tanne tultin. Otettlin hotellin edestä taksi ja kuski tuntui olevankin hyvin palvelualtis. Kaveri kertoi Panamasta ja matkalla paikkaesittelyä Google kääntäjälle autostereoista. Puhuin Espajaksi kääntäjälle ja toisti tarinat englanniksi meille. Toki puhui itsekin auttavaa englantia ja tai hoki ainakin “no problem my friend”.
Jo lentokentältä tullessa pisti silmään ettei takseissa käyteta taksamittareita. Myöhemmin meille valkeni, että täällä ilmeisesti sovitaan kyytihinnat aina etukäteen. No kuskin kanssa sovittiin kyydin hinnaksi 20 dollaria per suunta.
Perille päästyämme kuski halusi välttämättä jäädä odottelemaan meitä vaikka ilmoitettiin, etta meilla saattaa kestaa. No problem my fried ja näin sitten sovittiin.
Lippujen hankinnan jälkeen vierallimme Miraflores Visitors Center, joka aika uusi matkailijakeskus kanavalla. Keskuksessa on näyttelytiloja kanavan historiasta, mutta ravintoja ja elokuvateatteri. Itse kanavan turistialueelle pääsee vain määrättyinä kellonaikoina. Lähinnä silloin, kun siellä on jotain nähtävää eli laivoja.
Nautittiin siinä odotellessa hordarin tapaiset nakkisämpylät ja vähän virvokkeita. Ja kun lopulta päästiin alueelle, siellä oli tukalan kuuman ja porukkaa alue täynnä. Siinä sitten odoteltiin yi tunti ennen kuin laiva alkoi lipumaan palkalle.
Iso autolaiva piti sisällään 4000 henkilöautoja ja vauhti kohti kanavaa todella hidasta.Taidettiin kaikkiaan olla liki 2 tuntia turistikatsomossa katsomassa yhden laivan läpimenoa.
Lopuksi käytin elokuvateatterissa katsomassa Steve Morganin 3D-elokuva kanavan historiasta ja Panamasta yleisesti. Se oli ehkä paras anti tästä paikasta ja avasi mukavasti paikan historiaa ja syntyä.
Se taksi tosiaan odotti meitä tamän ajan. Kuski halusi kierrättää meitä vielä näköalapaikalla missä oli korkea silta ja jutettiin siellä vuoroveden vaikutuksesta laivalikenteeseen. Matkalla keskusteltiin kun kaduilla ei juurikaan nay esim kerjalaisin tai kodittomia. Heidät siirretty gettoihin, joissa kuskin mukaan ei tarvitse maksaa asumisesta. Ajettin yhden niistä ohi ja alueen kerros olivat olivat aika murjuja. Päiväaikaan siellä kuulemma voi turistina likkua, ilta-aikaan ei kovin suositeltavaa.
Lopuksi hän kierrätti meitä pieni kierroksen amerikkalaisella turistialueella, mika oli oman särkkäalueensa, ulkona merelläpäin. Täältä näki samalla hieno panoraama-näkymän Panama Citysta.
Sitten suunnattin hotellille ja kyydin hinta olikin jo 40 sijaan 80. Olisi siis pitänyt osata neuvotella hinta odottamiselle ja lisäkierroksille etukäteen. Nyt niille tuntui tulevan aika hyvä turistilisä.
Hotellilla huone oli valmiina ja sekoilu voi alkaa. Pyydettya ja luvattua toista peittoa ei ollut. Meni ilmoittamaan respaan ja sorry hoidetaan. Kävimme sillä välin muutaman korttelin paassa meksikoilaisessa ravintolassa syömässä ja palattuamme oli tuotu toinen pussilakana, mutta silti meillä oli yksi iso peitto.
Silloin alkoi jo hieman kierrokset nousemaan. Menin uudelleen respaan kertomaan, että haluamme kaksi tyynyä, kaksi peittoa nyt.
Ilta alkoi jo olemaan pitkalla ja suunnattin vielä altaalle iltauinnille. Siellä sentään tarjoilua sai tilattu alasalueen sisapuhelimella ja huoneeseen palattuamme peitto-ongelmakin oli vihdoin korjattu.
9. päivä
Hotellin aamupala meillä jäi väliin, kun otimme aamun lian hitaasti ja kiirehän siinä tuli.
Taksikyyti olikin sitten elämys. Otimme hotellin edestä ainoan taksin ja se oli aika murjottu yksilo. Kuskilta piti kysyä, että arvaako toista takaovea avata, kun on sen verran saanut osumaa. Kun paastin kyytiin, niin kuski avasi konepellin ja kytki akunavan kiinni. Piipitykset ja pillit alkoivat soivaan, mutta kayntin sentään lähti. Katsottiin hetken toisiamme, että näinköhän vaan paästään ajoissa kentälle.
Onneksi taksi kesti kentälle asti ja muodollisuuden kentällä meni joutuisasti. Molempia mietitytti, että mitenköhän on sitten Miamissa, kun matkahistoriamme on Kolumbia ja Panama. Tunnetut kokkelin salakuljetusmaat.,
Onneksi oltin upgradettu lentoluokka ja päästiin nopeasti koneesta ulos. Meidän kohdalla passintarkastuksessa ei ollut älyttömästi ruuhkaa, mutta vartin päästä tilanne on jo ihan toinen meidän takana. Kyllä siinä meilläkin tovi meni, kun oli vain 2 tiskiä avoinna.
Kun vihdoin tuli meidän vuoro, niin passintarkastaja jutteli meille vain Dr Pepperistä. Kaateli sitä samalla omaan juomapulloonsa ja kyseli meidän makumieltymykistämme. Siinäkö se oli, eikä jouduttu edes kumihanskatutkimuksiin 🙂
Yllättyneina helposta maahanpaasysta otettiin hyvillä mieli taksilla hotellille. Se olikin sitten viimeinen taksi kyyti Miamissa. 8 minuutin matka ja 50 taalaa kutos.
Hotellina meillä oli Embassy Suites by Hilton Miami International Airport ja heti aulaan astuessa tuli aikamoinen wau. Hotelli sisäpiha oli valtava ravintoloineen ja oleskelutiloineen. Tilan ilmastointi hyvin amerikkalainen, lämpötilaero ulos oli melkoinen.
Koska kohde on matkamme viimeinen, niin oltiin paatetty hieman panostaa majoitukseen. Meille oli varattu kahden huoneen sviitti, parvekkeella ja king size vuoteilla. Loppujen lopuksi hintakin oli ihan kohtuullinen 520€/ 4yötä.
Kirjautumisen yhteydessa saimme nipun drinkkilippuja alakerran ravintolaan. Heitettin kamat huoneeseen, suunnattiin liput kädessä ravintolaan nauttimaan rentouttavat gt-juomat.
Kun matkaa suunnitellessa mietimme mita halutaan Miamissa nähdä, tuli pari paikkaa mieleen. Visitti paikassa kun on kuitenkin vain muutama päivä. Avoauto, Key West, Miami Beach ja Bubba Gump tulivat ensiksi mieleen.
Aloitimme kaupunkiin tutustumisen varaamalla pöydän Forest Gumpista tutusta Bubba Gump Shrimp katkarapuravistolasta. Poytien varaaminen tehdaan apilla, mista pitäisi näkyä myös mahdollinen jonotusaika. No eihän sekään oikein toiminut, Taas meinasi hajota pää näihin toimimattomiin palveluihin. On se kumma kun ei osata tehdä oikeasti toimivia palveluja.
No otettiin uuberi alle ja suunnattiin Bayside Marketplace satama-alueelle. Hetki pyörimisen jälkeen löydettiin Bubban paikka ja jonossakin oli vain muutaman ennen meitä, joten olisi heti alkuun tulla vaan suoraan ovelle.
Safkat oli perus pikaruokaosastoa, tosi maku oli kyllä ihan ok. Pari ateriaa ja olutta maksoivat 100 taalaa yhteensä, joten olihan siinä melkoinen “forest lisä” hinnoissa.
2kpl KUVA
2kpl KUVA
LEVEÄ KUVA
Ruoan jalkeen käveltiin satama-alueen ostos- ja ravintolakadulla, missä tuntui olevan aika paljon porukkaan liikkeellä. Pysähdyttin yhteen pystybaariin ottaamaan gt:t ja yllätys oli melkoinen kun 50$ tuotin eteen, siis kahdesta juomasta :)) Welcome to Miami.
VIDEO
Tehtiin vähän tuliaisostosten kartoitusta ja Tomi löysi itselleen vihdoin kesähatun. Johan sitä oli koko alkureissu etsittykin 🙂 Käytiin vielä läheisessä liquor-liikkeessä hakemassa tarvikkeita jääkaappiin ja suunnattiin Uberilla hotellille.
Loppuilta menikin sitten altaalla lilluessa. Alkoi kellokin olemaan jo sen verran, ettei altaalla ollut enää muita.
10. päivä
Maittavan aamiaisen jälkeen suuntasimme Uberilla Little Havana alueella, josta olin saanut käymisen arvoisen vinkin.
Päivä oli heti aamupäivästä jo aika kuuma ja hiki tuli kävellessä. Meinasi kaljukin alkaa todenteolla kärventymaan, kun eilen hankittu kesähattu oli sitten jäänyt hotellille. Kaytiin pyorahtamassa myös sikarikaupassa, mutta molemmat todettin, etta kylla ne Kubalaiset pitää niiden kotimaasta hakea, joten jätettiin ne hyllyyn.
Kumpikaan ei ole aiemmin käynyt katsomassa Baseball ottelua ja kun sellainen täällä sattui samaan alkaan olemaan, niin paatettin kayda tutustumassa maan kansallisurheiluun. Little Havannan alueelta kun oli vain vartin kävelymatka areenalle, niin suunnistimme jalan sinne suuntaan.
Halli oltiin nähty jo ohimennen autossa, mutta sen koko yllätti paikan päällä. Pihalla on melkoinen karnevaalimeininkin jo aftergameja valmisteltiin kovaa vauhtia. Hallin oli iso ja oikeaa sisäänkäyntiä jouduttiin hetken arpomaan.
Kaytiin myös paikallisen joukkueen Marlins fanikaupassa, jos Tomille tarttui lippis matkaan. Ihan vaan paata suojaamaan ja 40$ köyhempänä.
Kun vihdoin paästin katsomoon ja peli käytiin, niin jossain kohtaa oli pakko tunnustaa, että on se vaan tylsä katsottavaa, meidän pesikseen verrattuna. Syottaja heittaa valilla kierteisia vääriä ja kun syöttö osuu kohdalle, pelaa lyö huti. Jos sattuu osumaan, niin pallo lentaa monesti taaksepäin ja sivuverkon yli katsomaan. Yeiso hurraa, kun edes osui koko palloon.
Ehkä me ei vaan tajuttu lajin hienoutta. Kolmen tunnin kokemuksen jälkeen haettiin vielä hallin baarista baseball mailaa muistuttavat tuopit, janoa sammuttamaan ja kotiinviemisiksi. Niistä 30$ hinta tuntui jopa asialliselta, kaikkeen muuhun verrattuna.
Hotellilla meita odotti taas Happy Hour aika, joten sinne siis lippuja tiskille tarjoamaan. Siinähän sen ilta meni altaalla taas leppoisasti jutellessa. Loppuillasta tilattiin Uber Onella pitsat hotellille ja selviteltiin seuraavan päivän auton vuokrausta. Kyllä oli auton varaaminen hankalaa, mutta onnistuttiin lopulta sinakin.
11. päivä
Aamusta haettin lentokenttavuoraamosta auto, siis Tomin toiveen mukaan avomusti alle ja suunnattiin kohti Key Westiä. Edessä olisi 3,5h kruisailua kohti USAn eteläisintä kärkeä.
Musti oli vahän ajettu, mutta vikaa oli jo. Takaikkunat ei menneen kokonaan kiinni. Kun vesisade alkoi jossain kohtaa matkaa ja jouduttin kiskomaan kasin takaikkunat yläasentoon. Amerikalainen laatuvalmiste.
Itse Key West oli meidän mielestä perinteinen jenkkikylä taloineen ja palmuineen. Veneiden hyllysäilytystä ihmeteltiin ja kierreltiin kylää katto alhaalla. Onneksi autossa oli ilmastoidut penkit, kun perse ja selkä kiehuivat mustilla nahkapenkeillä. Muuten ajeltiinkin sitten mielellään katto kiinni ja ilmastointi päällä.
Takaisin päin ajellessa piipahdettin Karibianmeressä uimassa, uimarannalla mikä bongattin jo tulomatkalla. Vesi oli varmaa 30 asteista eikä juurikaan viilentänyt.
Kun illalla saavuttiin takaisin Miamiin päätettiin, että toinen navigoi ja toinen keskittyi ajamiseen. Kaupunki kun oli sen verran sokkeloinen eritasoramppien viidakko. Pari kertaa jouduttiin hakemaan sivuteiltä vauhtia, kun navigoija eksyi reitiltä. Poikettiin illalla vielä Miami Beachillä, mutta ilma oli aika kostea ja näkyvyyskin heikko. Heitettiin ranta ja ravintola -kaduilla pari rundia, ennen kuin suunnistettiin takaisin hotellille.
Loppuilta meni pikku vesisateessa altaalla. Filisteltin lomaa ja mita kalkkea kerettin näkemään sen aikana. Molemmille oi filis, etta loma oli kiva irtiotto ja nyt sita palallee mielellään taas kotiinpäin.
12. päivä
Loman viimeinen päivä.
Nukuttin pitkään tai no itse heräsin 5 aikoihin, kun flimmerit tuli päälle. Siinä kohtaan alkoi jo hieman miettimään, että jos eivät mene itsellään ohi, niin koneeseen ei arvaa nousta. Onneksi reilulla nestetankkauksella ja aamu-unien jatkamisella rytmit palautui normaaliksi.
Nautittiin vielä aamun omeletit kahvin kanssa, omassa huoneessa, jonka jälkeen alkoi kamojen pakaaminen. Suunnitelmissa oli käydä vielä outlet ostoksilla Dolphin Outlet mallissa. Kotona kun molemmilla odotti synttäreitäan juhlivat ja pitihän jotain käydä katsomassa.
Outlet ostosten jälkeen ajeltiin vielä Miami Beachille missä kuitenkin satoi taas ja jäi hiekkarannat bikinityttöineen tällä kertaa näkemättä.
Sitten olikin aika palauttaa auto vuokraamoon ja suunnata kentälle selvittelemää miksi online check-in herjaili Tuomaksen passista. Samaa ongelmaa selviteltiin myos tulomatkalla Lontoossa. Virkailijat ei löytäneet mitään järkevää syytä ongelmaan. No pääasia, että sentään toimi.
Olimme ajoissa kentällä ja ajan tappamiseksiihmeteltiin eri lentoyhtiöiden lentokoneita. Tuomas tiesikin paljon eri lentoyhtiöiden maita ja mihin ne on menossa. Siinähän se aika kuluikin rattoisasti.
AA Lento Miamista oli rentoa, kun olimme edellisenä päivänä upgreidanneet paikat Economy Premium luokkaa. Hinta oli huima. 36€/hlo. No tilaa oli kylla mukavasti niin jaloilla, kuin istuimessa muutenkin.
Molemmat alkoi viimeisenä päivän olemaan kurkut vähän karheena, ilmeisesti ilmastoinneista johtuen. Ehkä se auton ilmastointi oli kuitenkin vähän liian kylmällä.
Viimeistä lentoa odoteltiin mietteliäinä, koska tiedossa olisi pitkä ja ahdas lento. Luokan upgrade hinnat oli aika ryöstöhintaisia 220€/ Economy Premium ja 550€/Business), joten otettiin riski, että koneessa olisi väljää ja saisimme vaihdettua paikkoja väljempiin. Riski kannatti, koska kone ei ollut taynna ja saatin vaihdettua väljemmille penkeille.
Yölento oli itsellä aikamoista torkkumista, kun viereisillä penkeillä maannut nainen oli kuulemma porskuttanut 5 tunnit yöunet.
Tuomas ei saanut nukuttua lennon aikana ollenkaan.
13. päivä
Vuorokausi oli lennon aikana vaihtunut ja olimme Helsinki-Vantaalla klo 14 aikoihin iltapäivällä. Tuomaksen naapuri tuli onneksi hakemaan meidät kentältä.
Tässä vielä tiivistelmä matkamme reiteistä.
..ja sitten seuraavaa teemareissua suunnittelemaan